Kuvagalleria
Hermann Hesse: Ystävykset
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Hermann Hesse - Ystävykset
Kirjayhtymä 1982,
sivumäärä 297
Suomentanut Kai Kaila
Päällys Hannu Väisänen
Ystävykset on kokoelma Hermann Hessen novelleja ja pitempiä kertomuksia. Suurin osa on Hessen varhaistuotantoa vuoden 1910 molemmin puolin, mutta joukossa on muutama myöhempikin kirjoitus. Kokoelman päättää Herra Claassen vuodelta 1936.
Ystävykset on kertomuksista pisin ja sen nimen valinta koko kirjalle on osuva, koska ystävyys on aiheena monessa novellissa. Hesse kirjoittaa miesten toveruudesta, jossa on omat lähenemisen ja etääntymisen kautensa. Samalla nämä ovat kasvukertomuksia. Nuoriin miehiin kohdistuu vanhempien odotuksia, joista pyristellään irti. Tulokset ovat joskus sopeutumista, joskus toisessa ääripäässä jopa rikollisuutta. Ja tietysti nuorukaiset etsivät elämälleen tarkoitusta ja päämäärää. Ystävyksissä vanhempi toveri sanoo päähenkilö Hansille:
Päämäärä on rauha. Kenties olet vahva ja kylliksi taiteilija, niin että opit rakastamaan epätäydellisyyttäsi ja ammentamaan siitä elämää. Minä en sitä voi. Tai ehkä kerran vielä opit kokonaan uhraamaan ja antamaan pois itsesi, jolloin palaat minun tielleni, nimititpä sitä askeesiksi, Buddhaksi, Jeesukseksi, Tolstoiksi tai joksikin muuksi. Se tie on sinulle aina avoin.
Hesse ei ole humoristi, mutta novellissa Haihattelija kirjailija kohdistaa ironiansa poikaan, joka kuvittelee syntyneensä runoilijaksi. Haihattelujen jälkeen poika päätyy isänsä kauppaliikkeeseen äidin tomerassa ohjauksessa. Lyhyt novelli Kääpiö poikkeaa muista, vaikka senkin aiheena on ystävyys. Tapahtumat on sijoitettu vanhaan Venetsiaan ja novelli voisi olla suoraan Decameronesta, yksi sen vakavista kertomuksista.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.12.2024 klo 20.16 ・ Ilmoituksen tunnus: 1111564