Kuvagalleria
Heinrich von Kleist - Mikael Kohlhaas ja muita kertomuksia
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Mikael Kohlhaas ja muita kertomuksia (elävä maailmankirjallisuus)
Sidottu, kovakantinen
Tammi 1962
Sivumäärä 233
Tämä teos tutustuttaa meidät kertoja Kleistiin, jonka novelli Mikael Kohlhaas tunnustetaan yhdeksi saksalaisen romantiikan parhaista proosatuotteista
Luonne on kohtalo, sanotaan. Heinrich von Kleistin (1777-1811) kohdalla tämä tuntuu erityisesti pätevän. Puhuttakoon biologien tapaan geeniristiriidoista tai esteetikkojen tapaan demoneista, Kleistin sekä elämänvaiheet että teokset kantavat suuren syntyperäisen tragiikan leimaa. Upseeriuran keskeyttäminen, vaikeat vaellusvuodet, miltei jatkuva henkinen kriisi, kaksi onnettomasti päättynyttä rakkaussuhdetta sekä lopulta kuolema oman käden kautta siinä kohtalo, jonka paineessa Kleist valmistui runoilijankutsumukseensa. Tämä teos tutustuttaa meidät kertoja Kleistiin, jonka novelli Mikael Kohlhaas tunnustetaan yhdeksi saksalaisen romantiikan parhaista proosatuotteista. Mikael Kohlhaas -novellin pohjana on muuan 1500-luvulla sattunut tositapaus, josta kerrotaan senaikaisissa kronikoissa. Rehelliseltä hevoskauppiaalta Mikael Kohlhaasilta on muuan aatelisjunkkeri, Wenzel von Tronka, riistänyt vääryydellä parin hevosia ja kiusannut ne henkihieveriin. Kohlhaas uskoo oikeuden voittoon ja lähtee esittämään asiaansa Dresdenin tuomioistuimelle. Vastustajan aatelissyntyperä ja lahjukset ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä: Kohlhaasin anomus hylätään. Yritettyään turhaan vielä toisella taholla hän vakuuttuu siitä, ettei kansanmies voi saada puoltajaa. Tuo syvästi lainkuuliainen mies tuntee nyt joutuneensa yhteiskunnan ulkopuolelle ja ottaa koston omiin käsiinsä. Mikael Kohlhaas on traagillinen kertomus yksilön ja yhteiskunnan, oikeuden ja vallan ikuisesta ristiriidasta.
haku;Mikael Kohlhaas ja muita kertomuksia, elävä maailmankirjallisuus, klassikko
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.12.2024 klo 20.15 ・ Ilmoituksen tunnus: 1114117