Kuvagalleria
Tähdet arkilla - Suomalaisten suosikit paperinukkeina
Tuotteen kuvaus
Myydään hyväkuntoinen kovakantinen paperinukkekirja:
Raunio Palonen, Pirkko Vekkeli, Mia Dillemuth:
Tähdet arkilla - Suomalaisten suosikit paperinukkeina
Julkaistu 2008
- Muotitaitelija Rauni Palonen aloitti paperinukkien pirtämisen Apu-lehteen syksyllä 1968 - jokseenkin tasan
40 vuotta sitten. Kerran vikossa hän piirsi lehden osoittaman julkisuuden henkilön ja tälle suunnittelemansa viimeisimmän muodin mukaiset vaatteet. Ensinnä sai kunnian tulla piirretyksi euroviisuedustajamme Kristina Hautala, viimeiselle arkille pääsivät Kummeli-yhtyeen pojat. Välin mahtuu hengästyttävä kulkue
julkkiksia misseistä muusikoihin ja näyttelijöistä urheilutähtiin:
Anna-Liisa Tiluksesta Dannyyn, Vesa-Matti Loirista Marjo Matikai-
seen, Anne Pohtamosta, Matti Nykäseen, Remu Aaltosesta, Nisa
Sorayaan. Kansainvälisiä tuulahduksia toivat esimerkiksi Marilyn Monroe, Bay City Rollers ja John Travolta. Hiljaisina ajanjaksoina joukkoon kelpuutettiin myös kuvitteellisemmat Teräsmies ja
Dallasin Sue Ellen asukokonaisuuksineen
Kirja on hykerryttävä kurkistus lähimenneisyyteemme. Kuka oli
kukin, mikä oli muotia ja mitä ajassa likkui? Palosen paperinuket
ovat populaarikulttuurin historiaa herkullisimmillaan. Ne kertovat
mikä valtakunnassa oli milloinkin pop, kenen tähti syttyi, kuka menestyi maailmalla ja kenestä puhuttiin.
20 + postikulut 6,90
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.8.2024 klo 9.52 ・ Ilmoituksen tunnus: 11925689