Kuvagalleria
Ratkaiseva vuorovaikutus - Pedagogisia kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen pedagogiikkakirja, kasvatuskirja, varhaiskasvatuksenkirja:
Hannele Cantell:
Ratkaiseva vuorovaikutus - Pedagogisia kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa
Julkaistu 2010
- Opettaja opettaa tietoja ja taitoja, ohjaa, kannustaa, ojentaa, selvittelee ja keskustelee oppilaidensa kanssa. Valillä opettaja myös pettyy, hermostuu ja väsyy. On tärkeää ja myös lohdullista ymmärtää, että opettaja voi toimia on-
nistuneesti monin tavoin ja pedagogisten ratkaisujen takana saattaa olla hyvin erilaisia näkemyksiä. Tässä kirjassa opettajat kertovat itse, miten he esimerkiksi kannustavat arkoja oppilaita, ohjaavat alisuoriutujia, selvittävät kiusaamistilanteita tai suhtautuvat vaikkapa näsäviisaisiin oppilaisiin. Teos tarjoaa luettavaksi vertaiskertomuksia, joista jokainen
opettaja saa aineksia omien kokemustensa pohtimiseen ja ideoita ongelmallisten vuorovaikutustilanteiden ratkaisemiseen.
Hannele Cantell on kokenut opettaja ja opettajankouluttaja. Kirjan tekemisessä hänella on ollut tukenaan laaja tiimi, joka edustaa kasvatus- ja opetusalan koko kirjoa. Ihmisten kohtaamiset niin päiväkodissa, koulussa kuin aikuistenkin kesken ovat pitkälti yhteneväisiä. Mistä tilanteista tunnistat itsesi ja kollegasi? Miten itse ratkaisisit tilanteet?
12 + postikulut 5,90
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 10.10.2024 klo 12.16 ・ Ilmoituksen tunnus: 12037389