Kuvagalleria
5 kpl Legioonalainen Peters kirjoja
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Kuvanmukaisia, hyvässä iskussa olevia kirjoja muukalaislegioona tarinoiden diggareille.
Kaikki kirjat myydään yhdessä yhteishintaan 27e.
Kirjat no: 1 ja 2 ovat kovakantisia ensipainoksia. Ja no: 3, 4 ja 5 ovat nidottuja painoksia.
Teokset ovat seuraavat:
1. Kyösti Pietiläinen & Petri Pietiläinen: KOTKANPOIKA JA ALBATROSSI
Tuuli ulvoo ja laineet lyövät yli keskilaivan m/s Panaman ponnistellessa eteenpäin Atlantilla riehuvassa myrskyssä. Ruorissa hikoilee Kyösti Pietiläinen; laivan ohjaaminen tällä säällä vaatii jo paitsi kovia hermoja myös fyysistä kuntoa.
Taakse ovat jääneet vanhan Sunilan rakkaat kulmat mutta toisaalta myös soutu-uraan liittyvät pettymykset. Taakse on jäänyt Ruotsikin ja puuduttava työ Volvon tehtailla. Melkein kielitaidottomana ja alasta mitään tietämättömänä Kyösti on onnistunut vakuuttamaan norjalaisen kapteenin merikelpoisuudestaan, ja nyt on jo kolmas merimiesvuosi menossa. Kokka on kohti yhä uusia maita ja kokemuksia, seikkailuita vieraitten kulttuurien, viranomaisten ja naisten parissa. Kotkan poika on vastannut albatrossin kutsuun.
Kyösti ja Petri Pietiläisen kolmas teos kuvailee Kyösti Pietiläisen elämää kuusikymmenluvulta seitsemänkymmenluvun alkuun, taivalta sekatyömiehestä merimieheksi ja erimieheksi, monen sataman, maan ja myrskyn kautta kohti Muukalaislegioonaa.
Kiehtova ja todenmakuinen kertomus poikkeuksellisen miehen poikkeuksellisista elämänvaiheista - taitavaan kirjalliseen asuun puettuna.
- - - - -
2. Kyösti Pietiläinen & Seppo Porvali: LEGIOONALAINEN PETERS - AAVIKKOSOTA
Kyösti Pietiläinen alias caporal chef Karl Peters oli palvellut Ranskan muukalaislegioonassa yli 20 vuotta, kun Keski-Afrikan tasavallassa puhkesi kapina alkuvuodesta 1996. Maa on Ranskan entinen siirtomaa ja hallitus pyytää legioonaa apuun. Ilman kokeneita ammattisotilaita se tuskin selviäisi.
Matkaan lähtee myös Karl Peters, joka ei suinkaan ole Afrikassa ja sen konflikteissa mukana ensimmäistä kertaa. Hänen taitonsa ovat ensiarvoisen tärkeitä kukistettaessa kapinallisia, jotka teurastavat ja raiskaavat viattomia ihmisiä. Terroristit ovat entistä paremmin aseistautuneita ja legioonalaiset joutuvat taisteluihin, joissa oma hengenlähtö on hiuskarvan varassa. Useita haavoittuu ja kaatuu, ja vain Petersin vankka kokemus pelastaa hänet aseveljineen tuholta. Vastapainoksi he joutuvat pakenemaan takaa-ajajia halki vuoriston ja polttavan kuuman aavikon.
Kyösti Pietiläisen yhdessä kokeneen sotakirjailija Seppo Porvalin kanssa kirjoittama teos Peters legioonalainen, Aavikkosota pohjautuu Kyösti Pietiläinen omiin kokemuksiin Keski-Afrikan tasavallassa. Luoteja ei säästellä puolin eikä toisin, ja Peters on mukana elämänsä hurjimmissa taisteluissa.
- - - - -
3. Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari: LEGIOONALAINEN PETERS - TARKKA-AMPUJAN TÄHTÄIMESSÄ.
Tosielämän jännitystä Bosnian sodasta
Bosnian sota oli Jugoslavian hajoamissotiin kuulunut veristen sotatoimien sarja vuosina 1992-1995. Se käytiin serbien, kroaattien ja bosniakkien eli Bosnian muslimien välillä.
1 425 päivää kestäneen Sarajevon piirityksen aikana taistelut olivat koko ajan voimakkaita. Kranaattituli ympäröiviltä kukkuloilta oli jatkuvaa, ja serbien tarkka-ampujat vainosivat asukkaita. Kaupunki kärsi puutteellisesta elintarvike- ja lääkintähuollosta. Henkireiäksi materiaalikuljetuksia varten avattiin YK:n toimesta Sarajevon lentokenttä. Sen aukioloa tulivat turvaamaan Ranskan Muukalaislegioonan laskuvarjojääkärit.
- - - - -
4. Kyösti Pietiläinen & Petri Pietiläinen: 120 PÄIVÄÄ LEGIOONALAISEKSI - Miten Pietiläisestä tehtiin Peters
Peltinen sotilaskaappi on täynnä siististi taiteltuja vaatteita. Petersin kaappi on esimerkillinen, mutta viereistä alokasta lyödään ja potkitaan. Korpraali huutaa, ettei kaappi kelpaa. Koko tupa komennetaan rangaistukseksi työhön. Kaksi tuntia miehet konttaavat ja jynssäävät puhtaaksi putipuhdasta lattiaa. Ympäriltä kuuluu purnausta ja kiroilua, mutta legioonalainen Peters puristaa toisessa kädessään legioonan lauluvihkoa. Hän mumisee pyörittäessään toisella kädellään puunausharjaa. Mies pänttää päähänsä sanoja: Peters haluaa olla legioonalaisista parhain, vaikka ei osaa käytännöllisesti katsoen sanaakaan ranskaa.
120 päivää legioonalaiseksi – Miten Pietiläisestä tehtiin Peters on kuvaus muukalaislegioonan alokasajan raskaasta muutosprosessista, jossa ihmisestä muokataan ensin tottelevainen alokas ja sitten taitava taistelija. Kirja kuvaa Kyösti Pietiläisen mielenliikkeitä ja tuntemuksia legioonan koulutusajan piinaavan pikkutarkoissa ase-, kunto- ja taisteluharjoituksissa.
- - - - -
5. Petri ja Kyösti Pietiläinen - LEGIOONALAINEN PETERS
"Suomalaisen palkka soturin muistelmat"
Kertomus maailman kovimpana pidetystä paikasta, muukalaislegioonan laskuvarjojääkärien koulutuksesta ja työstä.
Ranskan Muukalaislegioona on maailman kovin sotajoukko, Euroopan Unionin kummajainen, siirtomaa-ajan jäänne, joka edelleen toimii, tuhoaa ja tappaa Ranskan etuja haittaavia ihmisiä kehitysmaissa.
Kyösti Pietiläinen on todennäköisesti pisimpään legioonassa palvellut suomalainen, jonka järkyttävät, suhteellisen tuoreet tosikertomukset muuttavat kuvaa eurooppalaisesta kehitysmaapolitiikasta. Kotkassa 1945 syntynyt Kyösti Pietiläinen lähti merille, kiersi maapallon viidesti, kunnes pestautui Ranskan muukalaislegioonaan 27-vuotiaana vuonna 1972. Muiden värvättyjen tavoin hän sai uuden nimen ja henkilöllisyyden, ja yhteydet kotiin katkaistiin.Hänet koulutettiin laskuvarjojääkäriksi ja sotapoliisiksi, ja uransa aikana hän taisteli mm. Zairen Kolowesissa, Tsadissa, Djibutissa ja Ruandassa. Vaikka ensimmäinen kausi oli täynnä koettelemuksia, jokin sai hänet jatkamaan pestiään vuodesta toiseen, kunnes hän jäi eläkkeelle ylikorpraalina 28 palvelusvuoden jälkeen vuonna 2000. Hän osallistui myös entisen Jugoslavian alueen rauhanoperaatioihin.
Kyösti Pietiläisen karhea ääni selostaa absurdit armeijakokemukset. Petri Pietiläisen laatimat taustoittavat tietoiskut kertovat sotilasoperaatioiden poliittiset taustat ja muukalaislegioonan historian. Kirja tarjoaa järkyttävän näkökulman eurooppalaisen kehitysmaapolitiikan todellisuuteen.
- - - - -
Postitettaessa pk. Lisä 6.95e
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 19.12.2024 klo 16.22 ・ Ilmoituksen tunnus: 12304060