Kuvagalleria
Puolukka, Jyväskylä, Äänekoski, Uurainen
Tuotteen kuvaus
Moikka!
Tilannepäivitystä!
Marjat poimitaan pohjoisemmasta kuin Keski-Suomesta, joten puolukka kypsyy hieman hitaammin. Näyttäisi siltä, että ensiviikon loppupuolella pääsee marjastamaan, mikä tietää sitä, että ensimmäisen satsin toimitus ensiviikonloppuna. Kiitos kärsivällisyydestä. 🍂🍄🍁
Ihanaa alkavaa syksyä! Nyt alkaa olla aika varailla omat puolukat tulevaa vuotta varten. Tänä syksynä, vaikuttaisi puolukkaa olevan reilusti metsissä ja ajatuksena on kerätä satoja, ellei jopa tuhansia litroja marjaa. Marjat kerätään puhtailta alueilta ja roskat puhdistetaan puhaltamalla sekä viedään vielä imurin läpi. Ämpäristä saattaa siis löytyä muutama roska/marjaterttu/raakile. Mutta käytännössä marjat ovat lähestulkoon puhtaita. Opiskelijoiden tienaaminen on Suomessa tehty hyvin vaikeaksi. Nyt on mahdollisuus tukea opiskelijan ja perheellisen opiskelijan tulevia lukuvuosia. Toivon, että tilauksia tulee runsaasti, jotta päästään tyydyttämään meidän suuri rakkaus marjastusta kohtaan! Vanhat, sekä uudet asiakkaat – lämmöllä teitä palvelisimme!
Ämpärin hinta 28€ ja ämpärin saat kaupanpäälle! Kannattanee siis jonotella. 😉
Marjat toimitetaan Jyväskylän Minimanille, Äänekosken Halpa-Hallille, Uuraisten S-marketille ja Kangashäkin koululle. Lähemmin tiedotamme ajankohdat. Varauslistaa lähdemme purkamaan heti, kun marjat alkavat olla kypsiä.
Varaukset viestillä numeroon 045 2618721.
Ystävällisesti, Tarleena Linna sekä Tom-Eerik Paaso-Rantala.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 31.8.2024 klo 9.16 ・ Ilmoituksen tunnus: 12369298