Kuvagalleria
Toivo Rautavaara: Mihin kasvimme kelpaavat (1976)
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
'Mihin kasvimme kelpaavat' ilmestyi ensi kerran 40-luvun alussa, sodan ja puutteen vuosina, kun maassa oli todellinen hätätila. Silloin tekijä kirjoitti kaukonäköisesti kirjan alkulauseeseen: »Niin hyviä aikoja ei tule koskaan, ettei meidän kannattaisi mahdollisuuksien mukaan täyttää tarpeemme kotimaisin raaka-ainein.»
Nykyisin luonnonkasvien keräily ja käyttö ovat tulleet ajankohtaisiksi aivan uudellakin tavalla, terveellisyyden ja vaihtelevien makunautintojen vuoksi. Niitä ei pidetä enää korvikeaineksina. Tiedon lisääntyminen ja monet muut syyt ovat vaikuttaneet asenteisiin niin, että hyödyllisestä harrastuksesta on tullut miltei muotiasia.
Alkuaan kaksiosainen teos ilmestyy nyt yhtenä sidoksena, uudistettuna ja täydennettynä. Eri kasvilajeista on aakkosjärjestyksessä omat esityksensä tuntomerkkeineen ja ominaisuuksineen, keruu, käsittelyja käyt öohjeineen, monipuolisine resepteineen ja vihjeineen. Säilönnästä kerrotaan omassa luvussaan. Lähes jokaisen kasvin yhteydessä on tunnistamista helpottava piirroskuva.
3. painos 1976
Kirjoittanut: Toivo Rautavaara
Kustantaja: Werner Söderström Osakeyhtiö.
Hyväkuntoinen, kovakantinen, kuvakannet.
Mitat n. 13 x 19 x 1,5 cm.
Sivumäärä 229.
Nouto Mellunkylästä, maksu käteisellä tai MobilePay. Myös postitus onnistuu.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 18.8.2024 klo 18.54 ・ Ilmoituksen tunnus: 12403764