Kuvagalleria
Luovutusikäisiä kissanpentuja
Tuotteen kuvaus
Neljä 31.5.2024 syntynyttä kotikissan pentua valmiina uusiin koteihin. Pennut ovat tulleet luovutusikään (14 viikkoa) 6.9.2024. Maatiaiskissan pennut ovat sirutettuja, useasti madotettuja ja kertaalleen rokotettuja. Eläinlääkäri on tarkastanut pennut 5.9.2024, huomautettavaa ei löytynyt.
Pennut ovat syntyneet turvalliseen ympäristöön, eivätkä ole ulkoa pyydystettyjä populatiopentuja. Pennut ovat eläneet ihan syntymästään saakka lapsiperheen arjessa maalla, joten luottavat ihmiseen, ovat myös tottuneet myös lasten käsittelyyn ja monenmoiseen äkkinäiseen toimintaan ja ääniin.
Pojat ovat puolipitkäkarvaisia pörröhäntiä, tytöt lyhytkarvaisia ja hieman pienempiä. Kissan pennut ovat täysin sisäsiistejä, osaavat käyttää sekä avointa hiekkalaatikkoa, että päältä kuljettavaa hiekkalaatikkoa. Rohkeita, reippaita ja seurallisia pentuja.
Kissanpentu saa mukaansa pentupaketin, jossa tuttua Royal Canin Kitten ruokaa sekä tietenkin todistukset rokotuksesta ja eläinlääkärin tarkastuksesta.
Kasvattaja Johanna Eloranta perheineen, Kankaanpää. Pennut siis Suomessa syntyneitä.
Suloisia pentuja, varsinaisia kehruukoneita, jotka myydään vain vastuuntuntoisiin, loppuelämän koteihin, perheenjäseniksi.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.9.2024 klo 18.12 ・ Ilmoituksen tunnus: 13224833