Jouko Turkka kirjapaketti 3 kpl kirjoja yhdessä

Jouko Turkka kirjapaketti 3 kpl kirjoja:

Jouko Turkka - Aiheita

Aiheita on Jouko Turkan ensimmäinen julkaistu kirja vuodelta 1982. Sen on kustantanut Otava.

Jouko Turkan esikoisteos on kokoelma lyhyitä tarinoita, aiheita, joissa voisi tapahtua jotain enemmän. Tarinoita, joita hän väittää kuulleensa. Kummallisuuksia, joita hän kertoo nähneensä. Kuviteltuja entä jos -tilanteita. Teksti on hauskaa ja havainnot omaperäisiä, mutta turkkamaisen teräviä.

Kirja on kokoelma lyhyitä tarinanalkuja, aiheita, joista voisi tulla esimerkiksi romaani, näytelmä tai elokuva. Turkka itse kuvailee kirjassa:

Olen vuosikausia kerännyt aiheita. Jokaisesta niistä piti tulla uusi käänne elokuvan historiaan tai uusi luku näytelmäkirjallisuuteen. Se että niin ei ole tapahtunut ei johdu laiskuudesta. Se johtuu siitä etten ole kirjailija. Minun on ollut pakko tehdä tolkuton määrä työtä tajutakseni että minä voin saada aikaan jotakin vain ihmisten välityksellä, ihmisten kautta.

Arvioita:

» Turkka on kirjoittanut riemukkaimman kirjan sitten Seitsemän veljeksen.» – Aku-Kimmo Ripatti, Kaleva

» Harvoin löytää kirjan, jonka takia voi valvoa ja olla huomenna poikki. Turkan Aiheita on sellainen.» – Raija Hakala, Pohjolan Sanomat

» Turkalla on lause. Ranskalaisessa kritiikissä se on kauneinta mitä kirjailijasta voi sanoa.» – Outi Nyytäjä, Parnasso

» Tarinoissa ei ole mitään liikaa, ei oikeastaan liian vähänkään. Ne ovat kuin vasaraniskuja joilla naula menee kerralla kantaa myöten puuhun.» – Pertti Lassila, Helsingin Sanomat

Jouko Turkka - Kärsimys on turhaa

Jouko Turkkaa pidettiin teatterintekijänä, kirjailijana ja koko lailla muutenkin ristiriitaisena hahmona. Samaa voinee sanoa hänen postuumista teoksestaan Kärsimys on turhaa, jos ristiriitaisuus tarkoittaa häikäilemätöntä rohkeutta kääntää katseensa sinne, minne moni ei haluaisi. Pökerryttävässä teoksessaan Turkka ei käy enempää eikä vähempää kuin perusasioiden kimppuun. Teemojansa kasvattavassa kirjassa ainakin ruoka, seksuaalisuus, raha ja valta saavat luku toisensa jälkeen uuden viekkaan jengan tai armottoman täyslaidallisen. Kärsimys on turhaa on karnevaali, jossa leivosherkuttelu on vain sovinnaisuuden mitan päässä ihmissyönnistä ja maailman yhdistävät kolme muotoaan muuttavaa nymfomaania. Ilottelun ja raakuuden läpi raikaa kuitenkin vakava etiikka: Ihminen ei ole pieni – raha, valta ja typeryys nujertavat hänet sellaiseksi. Jotain uutta ja tärkeää löytyy vain menemällä alhaisinta ja vaarallisinta päin. Vähäpätöisyyttä ei ole. Ja, niin, kärsimys on turhaa.

Kari Kontio - Kausi helvetissä eli 4 vuotta Turkan koulussa

eli neljä vuotta Turkan koulussa

Kun Jouko Turkka oli 1980-luvulla Suomen kiistellyimpiä julkisuuden henkilöitä, hänen puhelinnumeronsa ja kotiosoitteensa olivat kaikkien nähtävänä HPY:n puhelinluettelossa.

Hän oli median ja häirikköjen tavoitettavissa aina kotona ollessaan.

Jos asetelma nykyaikaistetaan, Turkka vastailisi loputtomassa chatissa kaikille kauhistelijoilleen ja opetuslapsilleen jatkuvasti.

Kun Turkka oli Teatterikorkeakoulun rehtori, tuntuivat kaikki suomalaiset olevan joko kauhistelijoita tai opetuslapsia. Turkkaa ei ohitettu olankohautuksella, häntä joko pelättiin ja inhottiin tai palvottiin sokeasti ihaillen.

Teatteriohjaajana, dramaturgina ja kirjailijana Turkka oli merkittävä molempien ryhmien mielestä. Uudistaja, jopa nero.

Mutta keinot taiteellisten päämäärien saavuttamiseen jakoivat kansaa.

Se tuskin oli vahinko. Turkka tiesi, mitä teki. Ja miten.

Teatterikorkeakoulusta tuli Suomen halutuin oppipaikka

Lukioikäiseen Turkan ehdottomuus vetosi. Piti ostaa verkkarit. Elvyttää rokkitouhujen varjoon jäänyt liikunta. Piti pyrkiä Teatterikorkeakouluun.

Meitä oli paljon. Turkan aikana Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalle pyrki yli tuhat opiskelijaa joka kevät. Niistä ajoista lähtien oppilaitos on ollut vuodesta toiseen Suomen halutuin opiskelupaikka. Kohut ovat Turkan vuosien jälkeen kadonneet, koulun suosio ei.

Ennen pyrkimistä sain käydä seuraamassa Turkan opetusta. Mestari kävi itsekin sanomassa meille lukiolaisille muutaman ystävällisen sanan. Hänellä tosiaan oli suden katse, pistävä ja läpitunkeva. Jännä yhdistelmä hersyvän puheen ja voimallisen, koko miestä ravisuttavan naurun kanssa.

Ja ihan rakentavasti hän opasti ja kannusti improvisaatioharjoituksessa oppilaitaankin. Ehkä paikalla olijat olivat kaikki opetuslapsia – tai oppineet näyttelemistä jo sen verran, että saattoivat tekeytyä opettajalleen myötämielisiksi.

Nuoreen mieleen jäi fyysinen treeni, jonka kautta haettiin ilmeisesti mahdollisimman paljasta, avointa ilmaisua. Turkka myös piti tunnelman rentona ja laski leveään tyyliinsä kirosanoja säästelemättä rajua leikkiä siitä, mitä koulusta aiemmin valmistunut naisnäyttelijä mahtaa puuhailla aviomiehensä kanssa.

Taiteilijana tuli elää ympäri vuorokauden

Kaikkien Teatterikorkeakoulussa pidempään Turkan kanssa viettäneiden muistot eivät ole yhtä lempeitä. Jo edesmennyt Kari Kontio kuvaili Turkan opetusmetodeja jo kirjansa nimessä: Kausi helvetissä eli neljä vuotta Turkan koulussa (WSOY, 1988). Eppu Salmisen Teatterikorkeakoulun päättötyö sisälsi myös voimakasta Turkka-kritiikkiä ja julkaistiin kirjana Lasten ristiretki (Gummerus, 2009).

Mikä Turkasta sitten teki opettajana niin kiehtovan – ja kauhean?

Hänen vaatimustasonsa. Hän vaati näyttelijöitä – ja kaikkia teatterintekijöitä ohjaajista lavastajiin – elämään taiteilijaelämää ympärivuorokautisesti. Se ei tarkoittanut päihteisen hovin pitämistä selkääntaputtelukerhoissa, vaan teosten merkityksen sisäistämistä ja sen välittämistä katsojalle niin, että tämä taatusti muistaa kokemuksen.

Ja tie mieleen kulki fyysisyyden kautta.

Kerrotaan, että Turkka tavallaan koulutuksessaan ”hajotti” oppilaansa – ja kokosi tästä uuden, ”turkkalaisen” näyttelijän.

Prosessi oli epäilemättä vaativa kaikille – ja toisille täysin sopimaton.

Turkka uudisti teatteritaidetta

Tulokset puhuivat kuitenkin puolestaan. Monet Turkan koulun käyneet näyttelijät ovat tehneet komean uran ja ovat toki edelleen noin 50–60-vuotiaina suomalaisia tähtiä. Jukka Puotila, Satu Silvo, Merja Larivaara, Kai Lehtinen… Heistä ja monista muista on kuultu vuosien mittaan paljon ja kuullaan vielä.

Turkasta puhuminen pelkästään pedagogina rajaa kuitenkin ison osan hänen ammatillisista ansioistaan pois. Jo ryhtyessään Teatterikorkeakoulun rehtoriksi, Turkka oli tietysti ylistetty ohjaaja ja dramaturgi. Hänen työnsä esimerkiksi Kotkan Kaupunginteatterissa 1970-luvulla oli vallankumouksellista – ja nimenomaan taiteellisesti, ei aatteellisesti kuten monen muun aikalaisen.

Turkka teki näytelmille saman kuin oppilaille: purki ne osiin ja rakensi uudelleen. Uudeksi, usein uljaammaksi kuin muut olivat keksineet.

Kauneus oli toki katsojan silmissä. Moni katsoja näki fyysisyydestä vain vapinan, kuolan ja tuijottavan katseen. Jos joku tahtoo muistella Turkkaa hänen tv-töidensä kautta muistuttaen esimerkiksi Seitsemän veljeksen tulkinnasta, kuittaan, että epäonnistumisia tuli muillekin tänä vuonna menetetyille mestareille. Eivät kaikki Princenkään levyt olleet klassikkoja.

Ehkä Turkkaa onkin syytä ajatella vaikkapa samanlaisena uudistajana suomalaiselle teatteritaiteelle kuin David Bowie oli pop-musiikille. Molemmat olivat tinkimättömiä taiteilijoita ja ristiriitaisia etsijöitä, jotka tekivät myös elämästään teoksen – Turkka esimerkiksi rakentamalla arjestaan askeettisen ja olemalla vieraantunut materialistisesta nykyajasta, mutta toisaalta hankkimalla merkittävän omaisuuden Nokian osakkeilla.

Turkka vaati, että hänen näyttelijäoppilaansa elävät taiteilijaelämän.

Turkka itse eli. Hän ei pelännyt konflikteja, ei hurmaantunut henkihieveriin luovana taiteilijana tunnustuksesta eikä toisaalta lamaantunut kritiikistäkään.

Ehkä kyse oli siitä, ettei Turkka pelännyt mitään. Hänelle häpeäkään ei ollut tappio, vaan merkki hankitusta kokemuksesta.

”Liikkeelle siis, etsimään yhteenottoja, huonosti päättyviä taisteluja, nöyryytyksiä ja häpeää. Häpeästä ei puhuta eikä sitä muistelmissa muisteta, mutta mitä muuta elämä ja ihminen ovat kuin häpeää.” Ote Jouko Turkan kirjasta Häpeä (Otava, 1994).

Hän ei pelännyt mitään. Ei hullujen puheluita eikä häpeää.

- Hinta sisältää kaikki kolme kirjaa ja postikulut