Kuvagalleria
Barbie ja Pegasoksen taika DVD
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Barbie ja Pegasoksen taika DVD
Kauan sitten kaukaisessa kuningaskunnassa ilkeä velho vaatii kaunista Prinsessa Annikaa puolisokseen. Annikan kieltäydyttyä velho loihtii hänen vanhempansa, kuninkaan ja kuningattaren kiviksi. Annika pelastuu viime hetkellä, kun ihmeellinen lentävä hevonen tulee hänen avukseen ja vie hänet mukanaan maagiseen Pilvivaltakuntaan.
Siellä Annika saa tietää, että lentävä hevonen onkin hänen sisarensa Brietta, jonka samainen velho on noitunut jo vuosia sitten, tämänkin kieltäydyttyä menemästä naimisiin velhon kanssa! Pilvikuningatar Rayla kertoo, että velhon loitsun peruuttamiseksi Annikan täytyy takoa valosauva rohkeudesta, hohtava jalokivi toivon ikuisesta tulesta sekä sormus rakkaudesta. Niinpä Annika ja Brietta kulkevat halki kiellettyjen metsien, ohi lumisten vuorenhuippujen ja läpi syvien kylmien jääluolien yhdessä uusien ystäviensä, herttaisen Shiver-jääkarhun sekä komean Prinssi Aidanin kanssa. Anna unelmiesi lentää Barbie ja Pegasoksen taika -elokuvan parissa.
Animaatio. Kevyitä hiusnaarmuja, mutta levy toimii moitteetta. Ääniraidat: suomi, ruotsi ja englanti. Kesto 1 h 23 min. Valmistusvuosi 2005. Ikäraja K3. MMM
Tässä muut Barbie-elokuvani:
Barbie: Prinsessa ja kerjäläistyttö nro 4
Barbie ja Pegasoksen taika nro 6
Barbie: Mermaidia nro 7
Barbie: 12 tanssivaa prinsessaa nro 8
Barbie: Mariposa ja hänen Perhoskeiju-ystävänsä nro 11
Barbie: Joulutarina
Barbie: Peukalo-Liisa nro 13
Barbie: Muodin taikaa nro 16
Barbie: Prinsessakoulu nro 18
Barbie: Täydellinen Joulu
Barbie ja merenneidon tarina 2 nro 19
Barbie: Prinsessa ja poptähti nro 20
Barbie ja taikatossut nro 21
Barbie: Mariposa ja keijuprinsessa nro 22
Barbie: Helmi-prinsessa nro 24
Barbie ja salainen ovi nro 25
Barbie: Rock ’n Royals nro 27
Barbie seikkailee avaruudessa nro 30
Katso myös muut DVD- ja Blu-ray -elokuvani!
Noutopaikat:
Nurmijärvi: Klaukkala, joskus Kirkonkylä
Vantaa: Kivistö arkisin
Tuusula: Hyrylä joskus
Helsinki: harvoin
Hyvinkää: harvoin
Myös postitus kirjeenä 5e; samalla maksulla kulkee 2 DVD-koteloa.
S-pakettiin 5,70e mahtuu 3 tai useampi DVD. Tilisiirto tai käteinen. Ei mobilepay.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 27.9.2024 klo 1.17 ・ Ilmoituksen tunnus: 14125890