Kuvagalleria
Peiliovellinen vaatekaappi liukuovilla
Tuotteen kuvaus
Syvyys: 59 cm
Korkeus: 258 cm
Leveys: 184 cm
Myytävänä kuvan vaatekaappi. Useamman vuoden vanha ja useamman kerran koottu ja purettu, mutta pysyy huojumatta pystyssä. Huomaa, ettei vaatekaapissa ole pohjapalaa, eli ovien kiskot tulee kiinnittää lattiaan esimerkiksi kaksipuoleisella asennusteipillä.
Kauppaan kuuluvat runko, ovet, kiskojärjestelmä, hyllylevyt, vaatetangot, tukiraudat ja harmaat ulosvedettävät korit.
Toisessa kaapin seinässä on ruuveilla kiinni oleva naulakko, josta jää ruuvinreiät sivupaneeliin. Naulakko ei kuulu kauppaan. Samassa seinässä myös valkoisesta seinämaalista jäänyt kaistale, joka näkyy vain suorassa valossa. Maalin pystyy halutessaan rapsuttamaan pois.
Kaapissa on myös integroidut valot, jotka eivät ole koskaan olleet käytössä. Aiemman omistajan mukaan ne kuitenkin ovat toimineet. Toiminnasta ei kuitenkaan ole takuuta.
Nopea nouto Pääskyvuoresta etusijalla. Asunto kerrostalon 2. kerroksessa, hissi löytyy. Puramme kaapin mieluiten yhdessä ostajan kanssa, jotta sen näkee ennen ostopäätöstä, mutta etukäteen purkaminenkin onnistuu. Kissatalous.
Lasiovien leveys 93cm, korkeus 231cm.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 4.10.2024 klo 13.27 ・ Ilmoituksen tunnus: 14502039