Kuvagalleria
Kolme elämää Iiro Seppänen
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Seppäsen omaelämäkerta on suorasukainen tarina miehestä, jolla on ollut tähän mennessä jo vähintään kolme elämää: taikuri-uran aika Suomessa, basehyppykausi ympäri maailmaa sekä työskentelyvuodet Hollywoodissa.
Vasemmistolaisessa perheessä kasvanut Iiro Seppänen (s. 1975) oli onnettomuuksille altis pikkupoika, jonka lapsuutta varjosti toistuva sairastelu. Teini-ikäisenä Iiro löysi taikatemput ja intohimoisesta harrastuksesta tuli ammatti. Opiskelut Kallion lukiossa saivat jäädä ja Iiro alkoi työskennellä taikovana baarimikkona Helsingin ravintoloissa ja ruotsinlaivoilla. Hänestä tuli yksi Suomen 1990-luvun tunnetuimmista esiintyjistä, ja hän sai muun muassa oman, suositun televisio-shown.
Paineet aina vain parempiin ja näyttävimpiin suorituksiin ajoivat Seppäsen loppuun esiintyjänä. Hän löysi uuden asian: basehypyt. Pian hän olikin täysin lajin lumoissa ja teki toinen toistaan vaarallisempia hyppyjä eri puolilla maailmaa. Edes vakava loukkaantuminen Arizonassa tai lukuisien ystävien kuolema väkivaltaisissa onnettomuuksissa eivät estäneet adrenaliinikoukussa ollutta Seppästä jatkamasta hyppyuraansa.
Hollywood-aikanaan Iiro Seppänen työskenteli muun muassa tuottajana.
Nouto tai postitus 6 euroa.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 4.10.2024 klo 18.51 ・ Ilmoituksen tunnus: 14520987