Kuvagalleria
Eero Nelimarkka
Tuotteen kuvaus
Eero Nelimarkka tekijöitä Riitta Nelimarkka, Jaakko Seeck, Pekka Suhonen, kustantaja Tammi, kovakantinen kansipaperein
Eero Aleksander Nelimarkka (10. lokakuuta 1891 Vaasa – 27. marraskuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan parhaiten pohjalaisista lakeusmaalauksista mutta hän tuotti myös muotokuvia ajan vaikuttajista, perheenjäsenistään sekä pohjalaisten tupien emännistä ja isännistä. Kuva-aiheisiin lukeutuu myös interiöörejä, asetelmia sekä kaupunkikuvaelmia. Eero Nelimarkka oli Eero Järnefeltin oppilas. Hän avioitui Saima Alaviitalan kanssa vuonna 1918. Pariskunnalla oli neljä lasta. Vuonna 1956 hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla, ja professorin arvonimen Nelimarkka sai vuonna 1966
Nelimarkka teki taiteellisen läpimurtonsa vuoden 1916 jälkeen Helsingissä. Hänen teoksensa määriteltiin "lyyriseksi marraskuulaiseksi". Vuonna 1919 Nelimarkka lähti kuriiripassilla Lontoon kautta toiselle Pariisin matkalleen ja opiskeli Akadémie Modernessa noin kuukauden ajan fauvisteihin kuuluneen Othon Frieszin oppilaana. Hän opiskeli myös Académie Julianissa sekä taiteilija André Lhoten akatemiassa. 1920 luvun alussa tehtiin Nelimarkan aloitteesta huomattava päätös: Suomen Taiteilijaseuran pöytäkirjat, mitkä siihen saakka oli kirjoitettu ruotsinkielellä, voitiin - sihteeristä riippuen - kirjoittaa myös suomeksi. Nelimarkka joutui myös olemaan Takaharjun keuhkotautiparantolassa 1920 luvulla.
Vuonna 1928 hän kävi Pariisissa ja Italiassa ja vuonna 1934 Brysselissä
Aloittaessaan taiteilijana 1910-luvulla Nelimarkka lukeutui modernistiseen Marraskuun ryhmään. Hänen debyyttinäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1913. Nelimarkan töissä on nähtävissä jälkiä paitsi kubismista, myös varhaisesta impressionismista. Alkutaipaleen muoto- ja värikokeilujen jälkeen Nelimarkka suuntautui pohjalaisen lakeuden kuvaamiseen. Lakeusaiheissa on nähtävissä Marraskuun ryhmälle ominainen niukka värinkäyttö ja askeettinen sommittelu. Hän on myös toteuttanut Iin kirkon sekä Vaasan ja Laihian rukoushuoneen alttaritaulut sekä Skibotnin ja Yykeän kirkkojen alttaritaulut Norjassa.
Nelimarkka vietti urastaan yli 10 vuotta ulkomailla. Hänen ensimmäiset ulkomaannäyttelynsä olivat vuonna 1917 Moskovassa ja viimeisimmät Kiinassa vuonna 1958. Opinto- ja näyttelymatkat veivät taiteilijan Yhdysvaltoihin asti. Lukuisia Nelimarkan teoksia on ulkomaisessa omistuksessa, sillä paljon maailmalla matkannut taiteilija myi osan töistään paikan päällä heti niiden valmistumisen jälkeen
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 18.10.2024 klo 13.37 ・ Ilmoituksen tunnus: 15211415