PC Combat Mission 2: Barbarossa to Berlin (Myös Suomi)

Ostapa tästä peli niin että heilahtaa!

Suomi mainittu, rajalla tavataan!

Pelit: 93/100

Combat Mission 2: Barbarossa to Berlin tarjoaa meille veltoille nykynynnyille aitiopaikan miesurheilusta jaloimpaan, sotaan. Vain rintamalla mies on mies, kotona käydään korkeintaan tekemässä lisää sotilaita, ettei huvi lopu kesken.

Combat Mission: Beyond Overlord (Pelit 10/00, 93 pistettä) räjäytti sotastrategiasta verkot pois, ja toi yksinkertaisella, omaksuttavalla otteella sodan heksafoobikkojen ulottuville. Pelissä oli yksi pikku vika: se rajoittui länsirintamaan. Eihän sitä suomalainen korpisoturi jaksa jurnuutella Shermanilla pitkin ranskalaista pensasaitahelvettiä. Barbarossa to Berliinissä saadaan näyttämöksi idän lihasilppuri. Tällä areenalla ratkaistiin Euroopan herruus: kun lännessä tapeltiin vajaa vuosi, idässä taisteltiin neljä.

Itäisen draaman pääesiintyjät ovat Saksa ja Neuvostoliitto. Vuonna 1941 Hitler aloitti operaatio Barbarossan ja johdatti armeijansa itään kohti luonnonvarojen luvattua maata Neuvostoliittoa. Aluksi oltiin niskan päällä ja edettiin reippaasti. Mutta Saksan sotakoneisto alkoi nykiä, kun huoltoyhteydet venyivät, ja Moskovan jo siintäessä iski kenraali Talvi. Itärintaman veteraanit tuskin lukivat lapsilleen Pakkasukon seikkailuja. Neuvostoliiton tuotanto alkoi purra: kun saksalaiselle tankki-insinöörille annettiin komento "tee tankki", hänen neuvostokollegalleen sanottiin "tee kolme neljä".

Jouluna -43, Stalingradin rökäletappion jälkeen, Saksa vetäytyi Punainen meri kantapäillään aina Berliiniin asti, jonne vallattomat neuvostoturistit saapuivat toukokuussa 1945. Onneksi liittoutuneet olivat vastassa tai Ranskassa puhuttaisiin venäjää.

Samaan aikaan Saksan aseveli Suomi nuoli talvisodan haavat ja lähti perustamaan Suur-Suomea. Takaisinhan sieltä tultiin, mutta kiitos veteraaniemme vastarinnan ongelmamme on vain pakkoruotsi, ei -venäjä.

Pärjääkö alokas?

Juuri Suomi-osuuden takia Combat Mission 2 voi houkutella ihmisiä, joita pelaaminen ei muuten sytytä tai jopa pelottaa. Siinä alkaa kummasti pystyyn kuolleen keski-ikäisenkin leikkiluuta kolottaa ja mieleen nousta Tuntemattoman huippukohdat. Onneksi Combat Mission -armeijaan voi värväytyä niin Esko Emmäennen kuin Reiska Rommel. Kummankin pakkiin riittää maukasta strategiaa, vaikka toinen palvoo näkkileivän raikasta rapeutta, toiseen vetoaa hernekeiton vihreä lumo.

Combat Missionin helposti omaksuttava 3D-grafiikka ja selkeä pelattavuus pehmentävät tehokkaasti sen faktan, että alla hurisee erittäin tarkka strategiapeli. Ihailtava pelimekaniikka yhdistää hyvät puolet vuoropohjaisista ja tosiaikaisista peleistä. Peli jakautuu käskytys- ja katseluvuoroon. Ensin kaikessa rauhassa fundeerataan ja annetaan yksiköille käskyjä tai käskyketjuja. Kun tuntuu, että näin se voisi sujua, siirrytään katselemaan minuutin mittaista filmiä, jossa pikku sotilaat yrittävät toteuttaa herransa tahtoa.

Taktisen tekoälyn ohjaamat yksiköt eivät ole robotteja, vaan ne reagoivat uskottavasti vuoron tapahtumiin: miehet lyövät maihin ja ryömivät suojaan, jos niitä ammutaan, tankit perääntyvät, jos ne törmäävät selkeään uhkaan. Kokeneet yksiköt, jotka ovat komentoyhteydessä esimieheensä, reagoivat käskyihin nopeasti ja yrittävät toteuttaa käskynsä huomattavasti hartaammin kuin nostoväkitoverinsa.

Paljon uutta itärintamalta

Mullistavan uuden pyrotekniikan ja upouuden Maybachin valmistaman pelimoottorin asemasta Combat Mission 2 kiillottaa ulkokuoren, virittää moottorin ja tarkentaa aseet. Pelissä on kymmeniä, jollei satoja uudistuksia ja tarkistuksia, ja paluuta ykkös-Combatiin on tämän jälkeen vaikea kuvitella. Paitsi jos Battlefront tekee Service Packin, joka päivittää Beyond Overlordin pelimoottorin poikansa tasolle. Minä jopa maksaisin siitä.

Asiat tärkeysjärjestyksessä. Ensimmäiseksi pelistä näkee grafiikan. Graafisesti peli ei edeltäjästään eroa kuin siinä, että grafiikka on ihan hyvää jo ennen kuin modimiehet aloittavat. Merkittävin uutuus ovat "doodahit", esteettiset graafiset elementit. Ennen vaikka pelto, kivikko, pensaikko ja jopa rauniot olivat littei lättyi. Ei enää, sillä nyt spritetekniikalla kivet, ruoho, pensaat ja heinät kohoavat ylös. Ne luovat yllättävän hyvää ilmettä taistelukentille, kunhan ei vedä kameraa liian lähelle. Neuvostoliiton lempparihuvin, massiivisten tykistökeskitysten, takia taistelukentille saa valmisvahinkoa kevyestä tosi kraatterimaisemaan.

Combat Missionin grafiikka on edelleen esittävää ja yksinkertaistaa pelin sisäisiä prosesseja. Vaikka ruudulla kymmentä miestä esittää (edelleen, perhana!) kolme ukkoa kiinteässä klimpissä, sisäisesti peli ottaa kaikki kymmenen ukkoa ihan eri tavalla huomioon. Kummasti grafiikan taso riittää hyvään siellä olemisen tuntuun, mitä tehostavat uudet ääniefektit, joissa on enemmän munaa kuin Kalervo Palsan näyttelyssä. Soundtrackiksi soimaan Sven Hasselin klassinen "Brainz on Trax" tai "Every mouth hides a golden tooth", niin lähemmäksi oikeaa itärintamaa ei pääse. Onneksi.

Peligrafiikassa on kirjaimellisia puutteita. Kalustolta uupuu totuttuun tapaan talvipuku, mitä modimestarit jo korjaavat. Osalla pelin yksiköistä on väärä malli ja grafiikka, jotka korjataan päivityksessä, ne kun eivät mahtuneet ääriään myöten täytetylle rompulle. Asiasta voi valittaa ja uhota kostoa, kunhan tekee sen pirun kaukana minusta.

Hyvänä uutisena Combat Mission 2 on meilläkin hyllykamaa. Mutta saksalainen valloittaja CDV on itsesensuroinut peliä. Hakaristit tietysti menivät, mutta myös Waffen SS on poistettu nimeä ja grafiikkaa myöten ja korvikkeena sepitteellinen Waffen Grenadier. Olettavasti epävirallinen ratkaisu asiaan järjestyy pian.

Anglopellet huutaa hui, perkeleet kuin puissa soi.

Varsinainen David ja Goljat -saaga on tietenkin pieni Suomi vastaan iiiiso Neuvostoliitto. Kiitos projektiin osallistuneiden suomalaisten, valitettavaa ei löydy muusta kuin suomalaistankeista puuttuvista hakaristeistä, joka lienee CDV:n ansiota. Myyntirompulla on mukana suomenkielinen manuaali (jonka tulostukseen apu osoitteesta www.fineprint.com).

Perkele, kun ovat suomipojanperkeleet tehneet hyvää äänijälkeä. Suomalaisten joukkojen kuittailua on outoa, mutta erinomaisen hauskaa kuunnella, varsinkin kun p-kamaa ketjuttuu peräkkäin. Ja tavaraa on paljon. Miehekäs perkele sopiikin peliin paljon parempi kuin naisen anatomia. Olisihan se ikävää, jos Raatteen tie kuulostaisi Raatteen ostarilta.

Suomi on ihan oma taistelualueensa ja Suomen, ei Venäjän arojen, näköinen. Tottakai suomalaisilla on sukset, jotka sotilaat kyllä hylkäävät, jos joutuvat tekemään jotain hiljaista hiihtelyä ja pikku ammuskelua vaativampaa. Kaikki legendaariset suomalaiset aseet löytyvät kasapanoksia ja molotovin cocktaileja myöten. Vain lumipuvut puuttuvat, nekään tuskin kauaa. Lapin-sota ei kuulu pelin aihepiiriin. Mukana ovat myös Romania, Puola, Unkari ja Italia.

Skenaarioissa tulee epätoivoinen olo, kun puolikuntoiset joukkueet (Saksa ja Suomi) yrittävät männynkävyillä ja korkkipyssyillä pysäyttää venäläisiä. Venäläiset sotilaat voivat aluksi olla nostoväkiluokan kamaa, mutta ne eivät lopu kesken. T-34 oli sodan parhaita tankkeja, loppusodan IS-2 ja muut raskaat panssarit olivat jo silkkoja hirviöitä. Tosin Saksan 128 mm AT-kanuuna ja Mörser-Tiger herättävät kunnioitusta nekin. Uutuutena pelissä voi etukäteen aiheuttaa etukäteen joukoille tappioita ja pölliä niiltä ammuksia.

Kapteeni käskee

Jos Combat Missionia ei osaa pelata, aivoihin kannattaa vaihtaa veritulpat. Joukkoja komennetaan hiirellä melkein yhtä vaivattomasti kuin missä tahansa toimintanaksussa. Käskyjä on tarpeeksi muttei liikaa.

Oikea käsky oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan on avain menestykseen. On suuri ero, pistääkö tankin liikkumaan FAST- vaiko HUNT-käskyllä. Toisella vedetään talla pohjassa, mutta vihollinen jää helposti huomaamatta, eikä sen kanssa jäädä tappelemaan vaikka nähtäisiinkin. Toisella jurnutetaan hitaasti, mutta kytätään vihulaista silmä kovana, kunnia-asiana tappaa kaikki. Käskyjä saa vapaasti ketjutettua. Kätevä line-of-sight-työkalu kertoo, kuka näkee mitä ja kenet.

Uusien käskyjen avulla joukot saadaan pysähtymään kun kosketus viholliseen saadaan (ADVANCE TO CONTACT), rynnäköimään vauhdissa tulittaen ja kranaatteja nakellen (ASSAULT) sekä etenemään tulen alla suojia hyödyntäen (ADVANCE). Urhoollisille neukkusotilaille on Human Wave -hyökkäys, jossa uraata huudellen kävellään läpi fasistien tulituksen, kommunismin ja komissaarin Nagan-pistoolin innoittamina, kunnes lopussa spurtataan vihulaisen kimppuun. Parempi hyökkäys apinan raivossa kuin luoti takaraivossa.

Hyvä korjaus on eteerisen AMBUSH-merkin korvaaminen selkeillä ampumasektoreilla, joilla väijytyksen järjestää hetkessä. Rokka voi todella avata tulen vasta, kun "upseerimiehe pää se sattuu tuon piene närree kohal". Mikä vielä parempaa, panssarimaaleille on aivan oma sektorinsa. Näin AT-tykki ei ala räiskiä miehiä, vaan avaa tulen vasta kun panssari ajaa ampumalinjaan. Sektoreiden kanssa pitää olla varovainen, sillä mitä parempi joukko, sen enemmän se keskittyy vain omaan sektoriinsa, eikä ota yhteen väärästä suunnasta päälle käyvän vihujoukon kanssa.

Jalkaväki on ihan älyttömän kiitollinen, sillä jalo Battlefront lahjoittaa heille vihdoinkin juoksuhaudat. Tosin 2D-versioina, mikä ei ole hirveän uskottavan näköistä. Se on kuitenkin pientä verrattuna Neuvostoliiton hehtaaritehtaisiin, joissa taistelu raastaa silmiä, koska pelimoottori ei osaa sisätiloja. Kakkoskerroksessa olevat joukot leijuvat ilmassa eikä sisällä ole väliseiniä kuin pelin omissa laskelmissa.

Yleensä ottaen kakkosessa on ykköstä enemmän menoa, meininkiä ja kaatuneita. Taistelu tuntuu sodemmalta, kun miehet liikkuvat reippaasti ja kätketyn kk:n eteen juokseva ryhmä hupenee hetkessä. Tykistön alle jäävä jalkaväki suppressoituu yllättävän paljon. Havainnointia on reippaasti muutettu, ja tarkkaa dataa vihollisesta saa pirun vähän, varsinkin jos lyö päälle Extreme-tunnistuksen. Uusien käskyjen ja havainnoinnin takia esimerkiksi AT-tykkien käyttöarvo kasvaa dramaattisesti. Konekivääri saa vihdoinkin oikean työnsä, johon kuuluu jalkaväen kokonaissuppressointi eikä yhden onnettoman suolaaminen.

Tankkisodan teknologisiin uudistuksiin kuuluu upouusi optiikan laskeminen mukaan, eli saksalaisten huippusysteemeillä ampuu kauempaa ja tarkemmin kuin neukkujen releillä. Se, miten murkulat puhkovat panssaria on pistetty uusiksi, ja nyt penetraatio lasketaan tarkasti kuin saksalaisessa pornofilmissä. Hienona lisänä tuhoutuneesta tankista ei heti näe, onko se todella kuollut, sillä tankit eivät aina räjähdä ja miehistö voi jäädä ruhoon lymyilemään. Niinpä sekä kone että ihminen tuhlaavat raatoihin varmistuslaukauksia.

Tankeilla operointi on entistä helpompaa. Kaivattu HULL DOWN -komento pistää tankin itse hakeutumaan hull down -asemaan suhteessa maaliin. Shoot & Scootilla tankki menee vauhdilla Shoot-kohtaan, yrittää töräyttää maaliin ja peruuttaa vauhdilla pois.

Lentsikoista on vihdoinkin hyötyä. Lottoarvontaa muistuttaneen kertakäynnin asemasta lentokone roikkuu paikalla, kunnes pommit on käytetty ja konetuliaseet naksuvat tyhjää.

Punaparrasta Perliiniin on nyt pelimekaniikaltaan itkettävän hyvä.

Sota ei lopu koskaan

Combat Mission 2:lta puuttuu ykkösen yllätyshyökkäysbonus ja kakkoselta vaaditaan enemmän. Niinpä on pakko pistää vihaiset silmät päähän ja moittia Battlefrontia siitä, että se jätti yhden tärkeän asian kohentamatta.

Yksinpelimielessä kaikki on teoriassa hyvin ja tietokone tuntuu pelaavan paremmin kuin ennen. Yksittäisskenaarioita on tarjolla kymmeniä, kiitos editorin netistä niitä saa pian tuhansia ja jollei sekään riitä, pikataistelugeneraattori suoltaa niitä loputtomasti. Pelin parikymmentä operaatiota ovat kampanjankorvikkeita, isoja karttoja, joilla käydään monta taistelua. Taistojen välillä vedetään uudet rintamalinjat ja saadaan täydennyksiä.

Mutta minä tahdon kampanjan, jossa johdetaan samoja miehiä taistelusta toiseen Steel Panthersin tapaan. Samoilla yksiköillä käytävä, etenevä satunnaistehtäväkampanja ei vaatisi nyky-Missionilta paljoa säätöä ja lisäisi merkittävästi yksinpelin vetoa.

Kokemuksesta on helppo ennustaa, että vaikka moninpelinä tätä tulee mätettyä vielä vuosien kuluttua, yksinpelin seireenit lopettavat laulamisen paljon aikaisemmin. Toisaalta, vaikka Overlord kyllästi minut yksinpelimielessä, ainakin toistaiseksi uusi näyttämö, uudet vaihtoehdot ja uudet lelut ovat tehneet tekoälyn kurittamisesta mielekästä.

Moninpeliä en vielä päässyt kokeilemaan suureksi harmikseni. Tarjolla on tutut play-by-email ja nettipeli, jotka on kummatkin A-luokan huviksi todettu jo edeltäjässä. Kakkosessa on estetty ykköstä riivanneet superkalustotaistelut: joka yksiköllä on harvinaisuusarvo, jota rajoittamalla saa Königstigerit pois Suomen rintamalta. Vielä kun saisi koko taistelun mittaiset filmit.

Oikean vastustajan puuttuessa Combat Mission 2 joutuu taistelemaan vain itseään vastaan ja voittaa. Vaikka yksinpeli voisi olla parempi, Combat Mission 2 valloitti sydämeni kuin Neuvostoarmeija Itä-Euroopan, ja kiintolevylläni se kestää kuin Kollaa.