Kuvagalleria
Leikkikenttä - Thomas Sanders
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Leikkikenttä
Thomas Sanders
Thomas Sanders oli Berlinin muurin noustessa vain viisi-vuotias. Hän vietti nuoruutensa idän ja lännen epäluulon
symboliksi leimatussa kaupungissa, jossa kylmän sodan konflikti kosketti jokaista perhettä. Myös Sandersin sukua oli jäänyt loukkuun muurin itäpuolelle.
Länsiberliniläisenä Thomas Sanders oli vapautettu ase-
palveluksesta, mutta 1975 hän värväytyi omasta tahdostaan
Länsi-Saksan armeijaan Bundeswehriin. Palvelusaika hui-
pentui kahden vuoden rajuun erikoiskoulutukseen Yhdys-
valloissa. Sen paämäärä paljastettiin vasta, kun Sanders ja hänen kahdeksan saksalaista asetoveriaan olivat saaneet
koulutuksen päätökseen.
Sanders sai johdettavakseen salaisen erikoisyksikön, joka suoritti lukuisia vaarallisia tehtävia Itä-Saksassa. Yksikkö
murtautui useasti tarkoin vartioidun rajavyöhykkeen läpi,
soluttautui maahan väärän henkilöllisyyden turvin, sabotoi
teollisuuslaitoksia ja salakuljetti länteen ihmisia, joille jäämi-
nen Itä-Saksaan olisi merkinnyt varmaa kuolemaa.
Leikkikenttä on Thomas Sandersin palvelus historialle, josta tämä luku puuttu. Laittoman yksikön toiminta olisi
paljastuessaan voinut rikkoa idän ja lännen suhteet peruut-
tamattomasti. Yhtä hätkähdyttavia ja jännittävia kirjoja ilmes-
tyy vain kerran vuosikymmenessä.
991
Päällys Eija Kuusela
Päällyksen kuva Heiko Burkhardt
www.wsoy.fi
ISBN 951-0-28331-2
789510283318
Myydään hyväkuntoinen kirja.
Nouto Pasilan aseman läheltä ja postitus ok.
Muita minulla myynnissä olevia kirjoja löydät tuon linkin avulla. Samalla postimaksulla tulee useampikin kirja:
https://tori.fi/li?w=3&cg=0&ca=18&aid=273379
Jos haluat etsiä minun ilmoituksista jotain avainsanaa, korvaa tuossa haussa ”Hit*” haettavalla tekstillä:
https://tori.fi/li?he=0&ca=18&sp=0&fmy=0&aid=273379&q=hit*
ooo
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 29.11.2024 klo 22.28 ・ Ilmoituksen tunnus: 17238804