Kaipainen Anu: Vihreiksi poltetut puut

Pikkutyttö joutuu sanansaattajaksi, kun kotikylä on jätettävä ja lähdettävä sodan jaloista.

Naapurit saavat viestin: "Viipuri palaa, isä käski sanoa".

Lapsen ja nuoren tytön kasvukertomus on omakohtainen kuvaus siitä, mitä on joutua sodan alta evakkomatkalle ja elää sotatrauma sydämessään.

Aukeneeko tämä trauma, kun sen kirjoittaa sanoiksi?

Onko se ollut kannustin ja ponnahduslauta kirjailijan uralle?

Voiko tämä karsea kipu olla kirjailijan todellinen voimavara?

Pimeässä härkävaunussa alkanut evakkomatka heittelee Annu-Aune-Anua ristiin rastiin kotimaata.

Paikkakunnat vaihtuvat, kunnes perhe päätyy Pieksamäelle.

Kaiken keskellä lapsi löytää ilon aiheita junista, kavereista, koulunkäynnistä, teinirakkauksista, isän tarinoista ja orastavasta kirjallisesta urasta.

Teoksen evakkous ei ole valituslaulu eikä katkeruutta menetetyistä pelloista, vaan kasvun alku ja iloa Karjalasta, joka oli ja on..

Kirjailija tuntee, että jos hän saa lapsuuden poltetut petäjät taas syttymään, ne palavat takaisin tuoksuviksi ja vihreiksi.

Menneet ovat menneitä.

Ne säilyvät tarinoissa ja muistoissa, joista rakentuu kudelma ja kirjailija ikuistaa muistot sanoiksi, kirjoiksi.

"Oma isäni oli mäkitupalainen, ei hänellä ollut maata minulle perinnöksi antaa.

Mutta hän antoi kielen.

Se on minun isänmaani, ei maakaistale vaan kieli, isän ja äidin.

Siitä on pidettävä kiinni."

Wsoy 2007, 1p, 308 sivua.

Kovakantinen + kansipaperit.

Kansipaperin kulmissa pienet kulumat.

Postikulut 5,90 euroa. Yhdistelen postikuluja.