Kuvagalleria
ilkka remes - pahan perimä
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Tutkija Erik Narvan vanha isä katoaa Berliiniin. Miksi hän ylipäätään lähti sinne, mitä isä Saksasta lähti hakemaan? Isän reittiä seuratessa Erikin eteen vyöryy suvun menneisyyttä jota hän ei halua kohdata. Avaruustutkimuksen saralla loistavan uran tehnyt Rolf Narva on myös nuoruudessaan ollut intohimoinen tutkija, samoin hänen vaimonsa Ingrid, Erikin äiti. Tehtävää ja työnantajaa ei vain koskaan ole kerrottu pojalle.
Ilkka Remes on jälleen kirjoittanut hyytävän kiehtovan toimintajännärin. Henkilöhahmot jäävät ehkä hieman ohuiksi, mutta Euroopan kipeän lähihistorian valoittaminen toimintajännityksen keinoin korvaa muut puutteet. Se, että istumme lentokoneessa etelän aurinkoon iloisesti pyrähtäen on tieteen tutkimuksen tulosta. Samoin se, että meillä on käytössä täsmälääkkeitä joista ennen ei voitu uneksiakaan. Tieteellisellä tutkimuksella on kuitenkin varjo, jota emme luoja paratkoon halua nähdä.
Kirjan lopussa on jälkisanojen lisäksi Remeksen kirjoittamat artikkelit Auschwitzin silmät, Dachau ja avaruuslääketiede, Rodunjalostusta amerikkalaisella rahoituksella, Maan alta kuuhun, Hitlerin atomipommiohjelma ja Ihmiskokeita Yhdysvalloissa.
nouto peräseinäjoelta tai postikulut 7.90
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 12.2.2025 klo 9.11 ・ Ilmoituksen tunnus: 20312612