Kuvagalleria
The Crow (1994) pitkähihainen t-paita (musta) XL
Tuotteen kuvaus
Kunto: Uusi
Koko: XL
Merkki: Muut
Väri: Musta
The Crow pitkähihainen t-paita (musta) XL fanipaita / leffapaita
Crow (engl. The Crow) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintaelokuva, jonka on ohjannut Alex Proyas. Crow on samannimisen kulttielokuvasarjan ensimmäinen osa, joka perustuu James O'Barrin samannimiseen sarjakuvaan. James O’Barrin sarjakuvaan perustuva aikuisten satu kertoo rocktähti Eric Dravenista, joka palaa haudan takaa kostamaan itsensä ja tyttöystävänsä kuolemat. Alex Proyasin kovaonninen ohjaustyö on esteettisesti vahva kokonaisuus.
The Crow kertoo mystisestä variksesta, joka tuo edesmenneen rocktähti Eric Dravenin takaisin elävien kirjoihin syystäkin vihaisena kuoleman enkelinä. Dravenin kuolinkohtaus jäi Brandon Leen viimeiseksi. Paukkupanoksen voima riitti ampumaan käsiaseen piippuun unohtuneen oikean luodin The Crow -elokuvan pääosanesittäjän Brandon Leen mahaan maaliskuun 1993 lopussa.
Tapaturmat, epäonniset käänteet ja kova kiire olivat riivanneet James O’Barrin sarjakuvaan perustuvan elokuvan tuotantoa alusta asti, ja kuvausryhmä oli alkanut pitää koko hanketta kirottuna. The Crow’n kirous ei kuitenkaan pysäyttänyt elokuvaa. Australialainen ohjaaja Alex Proyas viimeisteli teoksen sijaisnäyttelijöiden ja digitaalisen kuvankäsittelyn avulla vuonna 1994.
Synkkämielisen fantasian ”supervoima” on sen kyky kääntää äärimmäiset vastoinkäymiset voimaksi. Mitä pahempia menetykset ovat, sitä paremmin ne sopivat teoksen kohtalokkaaseen maailmankuvaan, sarkastiseen huumoriin, kaipaukseen ja mustaan tyyliin. Myöhemmin elokuva on noussut kulttielokuvan maineeseen joihin jatko-osat eivät ole kyenneet. Myöhemmin elokuva on noussut kulttielokuvan maineeseen joihin jatko-osat eivät ole kyenneet.
Kunto: Uusi, käyttämätön. Kerran pesty pesuohjeiden mukaan.
Mitat:
Kainalo-kainalo n. 64 cm
Niska-hlema n. 74 cm
Hihansuu n. 13 cm
Muut tiedot:
Paidan väri: musta
Painatuksen väri: monivärinen
Painotekniikka: digitaalipaino
Materiaali: 100% puuvilla / cotton
Pesuohjeet: Nurinpäin käännettynä 30 asteessa.
- Hinta sisältää postikulut. Ei ToriDiiliä. Noudettuna sama hinta.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 27.2.2025 klo 7.04 ・ Ilmoituksen tunnus: 20858940
Samankaltaisia ilmoituksia
20 €
