Kuvagalleria
Hirsi Ali, Ayaan: Pakomatkalla
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
”Hollantilainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh löytyi vuoden 2004 marraskuisena aamuna kadulta murhattuna. Hänen rintaansa oli isketty veitsellä viesti, joka oli odoitettu maan parlamentin somalialaistaustaiselle jäsenelle, Ayaan Hirsi Ali -nimiselle nuorelle naiselle. ’Sinä olet seuraava’, paperissa luki. Ayaan Hirsi Ali kasvoi klaanitunteen syvästi sävyttämässä kulttuurissa, jonka monimutkaiset kiitollisuus- ja kunniaverkostot sekä tukivat että ahdistivat häntä. Lapsuutensa ja nuoruutensa Ayaan kasvoi Somaliassa, Saudi-Arabiassa ja Keniassa. Hän ehti pukeutua uskoaan kuvastavaan kaapuun ja kasvaa siitä ulos. 22-vuotiaana Ayaan yritti kadota Eurooppaan välttääkseen järjestetyn avioliiton. Sen sijaan hänestä kehittyi mitä näkyvin yhteiskunnallinen vaikuttaja, maahanmuuttajanaisten puolestapuhuja, kiistelty ja epäsovinnainen poliitikko, jonka monikulttuurisuutta käsittelevät lausunnot häkellyttävät ja pakottavat koko kansainvälisen yhteisön kasvokkain kiusallisten kysymysten kanssa. Ayaan Hirsi Ali kertoo tarinansa hänelle tyypillisellä suoruudella: rohkeasti, inhimillisesti ja huumorintajuisesti.”
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 1.3.2025 klo 11.55 ・ Ilmoituksen tunnus: 21038789