Kuvagalleria
Aapelin lukemattomat + Aapelin valitut ilot Simo Puupponen
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kohtalainen
Aapelin lukemattomat sisältää ennen julkaisemattomia pakinoita, joilla on kuitenkin jo aikaisemminkin ollut kiitollinen yleisö.
Osa on esitetty sodan aikana Maaselän radiossa, osa muuten radiossa aina vuoteen 1962 saakka ja loput lukemattomissa erilaisissa tilaisuuksissa. Nämä pakinat ovat tuttua, mutta kuitenkin tuntematonta Aapelia. Osa pakinoista on ilmaisurikkaasti savonmurteisia.
Pakinoiden skaala on laaja aina muikkukeiton ylistyksestä korkeimpiin poliittisiin sfääreihin. Aapeli on osuvan ilmaisun mestari, joka osaa ”näillä muutamilla arvokkailla sanoilla toivottaa vaatimattoman yleisön” tervetulleeksi seuraansa vielä vuosien jälkeenkin.
(takakansiteksti)
Aapelin valitut ilot
Pakinoitsijan tuotannon läpileikkaus on kronologisesti etenevä, kuuteen osaan jaksoteltu, mukana myös kirjoissa ennen julkaisemattomia juttuja. Aapelin pakinataival ja aiheisto on siten selkeästi jäsenneltynä nähtävissä alkupuolen korsumuisteloista loppuosan avarakatseisiin ammattikuvauksiin, riemujuhliin ja kotoiseen filosofiaan saakka.
Edustusnäytteet ovat toki joukossa myös herrojen sellaisten elämäntaipaleelta kuin Hermanni Hulukkonen ja Vinski. Leppoisan tarinoinnin suojiin kätkeytyy, kuten muistamme, tarvittaessa myös ironinen äänenpaino tai satiirin oka; tämä suolaus terävöittää monta tähänkin kokoelmaan valittua pakinaa. Hyvällä ruokahalulla nautittavaa.
Nouto tai 7 euron postitus.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 5.3.2025 klo 3.31 ・ Ilmoituksen tunnus: 21202655