Kuvaus
Ilmoitettu hinta on Osta heti -hinta, eikä se sisällä 9 %:n ostajakomissiota, 3 €:n ostajamaksua eikä toimituskuluja (tuotteet sijaitsevat ulkomailla). Tarkat kustannukset löytyvät Catawikin verkkosivustolta.
Mahtava boxsetti, mitä musiikkia, rajoitetusti ja ilman varausta, saat kuvan laatikon SINETEETTY.
Margrethe Blossom Dearie (28. huhtikuuta 1924 – 7. helmikuuta 2009) oli yhdysvaltalainen jazzlaulaja ja pianisti. Hänellä oli tunnistettavan kevyt ja tyttömäinen ääni.[4][5][2][3] Dearie esiintyi säännöllisesti kihloissa Lontoossa ja New Yorkissa useiden vuosien ajan ja teki yhteistyötä monien muusikoiden kanssa, mukaan lukien Johnny Mercer, Miles Davis, Jack Segal, Johnny Mandel, Duncan Lamont, Bob Dorough, Dave Frishberg ja Jay Berliner.
Lukion jälkeen Dearie muutti Manhattanille jatkaakseen musiikkiuraa. Luopumalla etunimestään hän aloitti laulamisen sellaisissa ryhmissä kuin Blue Flames (Woody Herman Orchestran kanssa) ja Blue Reys (Alvino Reyn bändin kanssa) ennen soolouransa aloittamista.
Dearie muutti Pariisiin vuonna 1952. Hän perusti lauluyhtyeen Blue Stars (1952–1955), johon kuuluivat Michel Legrandin sisar Christiane ja Bob Dorough. Vuonna 1954 yhtye sai hitin Ranskassa Michel Legrandin sovittaman "Lullaby of Birdlandin" ranskankielisellä versiolla. Blue Starsista kehittyi myöhemmin Swingle Singers. Dearien ensimmäisellä sooloalbumilla, joka julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin, hän soitti pianoa, mutta ei laulanut.
Vuonna 1954 Dearie ja King Pleasure nauhoittivat "Moody's Mood for Loven" (Eddie Jeffersonin laulusovitus James Moodyn saksofonisoolosta kappaleelle "I'm in the Mood for Love"), ja tämä mainitaan Prestige-albumilla King Pleasure Sings. Yksi Dearien tunnetuimmista lauluäänitteistä tuolta ajalta on "The Riviera", jonka musiikin on kirjoittanut Cy Coleman ja sanoittaja Joseph McCarthy, vuonna 1956.
1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla
Palattuaan Ranskasta vuonna 1957 Dearie teki ensimmäiset kuusi amerikkalaista albumiaan soololaulajana ja pianistina Verve Recordsille 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, enimmäkseen pienessä triossa tai kvartettissa. Dave Garroway, The Today Shown juontaja ja Dearien varhainen fani, esitteli häntä useaan otteeseen, mikä lisäsi hänen näkyvyyttään suositun yleisön edessä. Vuonna 1962 Dearie äänitti radiomainoksen Hires Root Beerille. Koska se osoittautui erittäin suosituksi, LP Blossom Dearie Sings Rootin' Songs julkaistiin premium-tuotteena, jonka voi tilata yhdellä dollarilla ja ostotodistuksella.
Vuonna 1964 Dearie äänitti albumin May I Come In? (Capitol/EMI Records). Se äänitettiin (epätyypillisesti hänelle) orkesterin kanssa. Samana aikana hän esiintyi usein New Yorkin illalliskerhoissa ja vuonna 1966 hän esiintyi ensimmäisen kerran Ronnie Scottin klubilla Lontoossa. Dearie äänitti Yhdistyneessä kuningaskunnassa 1960-luvulla neljä albumia, jotka julkaistiin Fontana-levymerkillä, mukaan lukien tallenne hänen vuoden 1966 esiintymissään Ronnie Scottissa. Hän esiintyi myös säännöllisesti Bernard Bradenin TV-ohjelmassa. Jonkin aikaa hän esiintyi myös hollantilaisen laulajan Ramses Shaffyn kanssa.
1970-luvulta ja myöhemmin
Vuonna 1970 Dearie julkaisi muutaman toimettomuuden jälkeen albumin That's Just the Way I Want to Be (mukaan lukien hänen kunnianosoituksensa Dusty Springfieldille). Vuonna 1974 hän perusti oman levy-yhtiönsä, Daffodil Recordsin, jonka ansiosta hän pystyi täysin hallitsemaan albumiensa äänitystä ja jakelua. Dearie esiintyi televisiossa koko uransa ajan, mukaan lukien äänityö lasten koulutussarjassa Schoolhouse Rock!. Jotkut hänen kappaleistaan tässä sarjassa on kirjoittanut hänen ystävänsä Bob Dorough, jazzlaulaja ja -säveltäjä, jonka kanssa hän esiintyi Pariisissa 1950-luvulla. Hänen äänensä kuuluu kappaleissa "Mother Necessity", "Figure Eight" ja "Unpack Your Adjectives". Hän sai Grammy-ehdokkuuden vuonna 1973 parhaasta äänitteestä l