Kuvagalleria
Onni -poika kirjat
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Myydään pakettina Onni- kirjat. 2 kokoelmakirjaa, molemmissa kirjoissa 3 kirjaa. Eli sarjan 6 ensimmäistä osaa näissä kirjoissa. Hyvä luettu kunto.
Onni-pojan seikkailut sisältää kokonaisuudessaan jo yhdeksän teosta käsittävän Onni-poika -sarjan kolme ensimmäistä osaa: Onni-pojan puuhakas päivä, Onni-pojan mahtava matka ja Onni-pojan kierrätyskirja. Puuhakas päivä kertoo nimensä mukaisesti Onni-pojan touhuista aivan tavallisena päivänä esitellen hänen elämänsä tärkeitä asioita, turvallisuuden tunnetta synnyttävää kotia, erilaisia esineitä, peruspäivärytmiä. Mahtava matka -kirjassa Onni-poika sitä vastoin lähtee vanhempineen lomailemaan ja tutuksi tulevat niin matkatavarat kuin muutkin matkailuun liittyvät asiat kuten erilaiset kulkuvälineet ja lomapuuhat. Lopussa palataan taas omaan kullankalliiseen kotiin. Entäpä Onni-pojan kierrätyskirja sitten? No, siinä tietysti kierrätetään; viedään jätteitä oikeisiin paikkoihin, rakennetaan pahvilaatikosta merirosvolaiva, todetaan että vanhasta paperista syntyy uutta ja järjestetään kirpputori. Siis ekologista alusta loppuun.
Rakastetun Onni-poika -sarjan osat 4-6 koottuna yhdeksi kirjaksi.
Kirjs sisältää tarinat: Onni-poika menee päiväkotiin, Onni-pojasta tulee isoveli sekä Onni-poika ja hirveä hirviö.
Onni-pojan elämässä tapahtuu monenlaisia uusia asioita. Joskus ne jännittävät ja välillä kiukuttavatkin. Onneksi äiti ja isä tietävät mikä silloin auttaa.
2-6-vuotiaille.
Sanna Pelliccioni (s. 1976) on monipuolinen kuvittaja, lastenkirjailija ja graafinen suunnittelija. Suositun Onni-poika-kuvakirjasarjansa lisäksi Pelliccioni tekee yhteistyötä useiden kirjailijoiden kanssa, suunnittelee lastennäyttelyitä, tekee seinämaalauksia, kuosisuunnittelua sekä kuvitettuja paperitarvikkeita ja keittiötuotteita.
Kirjailija-kuvittaja Sanna Pelliccionin Onni-pojasta kertovia kirjoja suosittelisin suurin piirtein Onnin ikäisille lapsille vanhempineen. Niiden kautta on helppo tutustuttaa lapsi uusiin, ehkä lähitulevaisuudessa omallekin kohdalle tuleviin asioihin, kuten päiväkotiin tai pikkusisarukseen. Yhtä lailla ne sopivat uusien sanojen tutuksi tekemiseen tai ihan vain erilaisten elämässä vastaan tulevien kysymysten ratkomiseen. Kehotan sarjaan tutustumista!
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.3.2025 klo 12.27 ・ Ilmoituksen tunnus: 22159755