Kuvagalleria
Epiphone Rock Bass
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Tällainen veijari olisi nyt tarjolla. Googlauksen perusteella joko 86-88 tai jostain ysärin alusta. Joka tapauksessa nimenomaan jatsari tuollaisella baananityylisellä lavalla. Valmistettu Koreassa.
Tämä oli aika rajussa kunnossa minulle tullessaan ja muutaman tunnin tähän kunnostukseen on saanut käyttää. Mutta oikein mainio soitin sieltä yli kolmenkymmenen vuoden käsipaskan ja hapettuneiden nauhojen alta paljastui. Elektroniikka ja kaula toimii hienosti. Nauhoissa vielä hyvinkin eloa pitkäksi aikaa. Ainut puute on nyt että yksi tallan korkeudensäätöruuveista on hukkunut ajan saatossa, eli g-kielen tallapala on vinossa. Sain toimimaan noinkin mutta ei tietysti ideaali. Kaularaudan suojalätkä myös hävinnyt jonnekin historian tuuliin.
Tässähän on pienehkö body ja todella ohut kaula. On nimittäin nopea, mutta omat nakit menee solmuun kun on tottunut huomattavasti leveämpään. Pienemmille käsille tai vaikkapa juniorille aivan ihanteellinen. Kielet läpi rungon ja pulttikaula.
Ainoat varastosta löytyneet kielet oli Pyramidin flätit (ovh 49€), joten laitoin tähän nyt sellaiset. Kielet on käyttämättömät, joskin hetken tuolla miljoonalaatikon pohjalla olleet.
Vaihdossa menee stroboviritin, maltillisen kokoinen pedaalilauta, EMG humbuckerit kitaraan, Zoom MS-70CDR+ tai Telecaster-tyylinen kitara.
Testaamaan pääsee Hiltulanlahdessa ja täältä sen voi myös noutaa. Kuljettelu lähialueille voidaan järjestää
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.4.2025 klo 11.17 ・ Ilmoituksen tunnus: 22917159