Kuvagalleria
Badding ja Onnen maa -leffat, Imatra/posti
Tuotteen kuvaus
Kunto: Uusi
Kaikki kotimaisten elokuvien ja musiikin ystävät huomio! Myynnissä uusi ja avaamattomassa muovikelmussa oleva dvd, joka sisältää kaksi Markku Pölösen klassikkoa samalla levyllä. Alkuperäinen Suomesta ja Anttilasta aikoinaan hankittu tallenne, joka jäänyt iskemättömänä varastoon vuosikausiksi. Sisältää euraavat elokuvat:
-Badding. Valmistumisvuosi 2000, kesto 1 h 38 min.
"Markku Pölösen koskettava elokuva loistavan ja herkän laulajan elämästä todellisuuden ja muistojen maailmassa. Esiintymistä pelkäävä ja väsynyt taiteilija halutaan vielä kerran uran uuteen nousuun johtavalle keikalle. Mutta jälleen iskee esiintymispelko. Yhdessä vanhan ystävänsä ja roudarinsa Ossin kanssa Badding pakenee kotiseudulleen. Matkan aikana eletään takautumien kautta nuoruusaikoja, uran huippuhetkiä ja rakkaussuhteita. Kaiken taustalla soivat 70- ja 80-luvun unohtumattomat laulut. Baddingia esittävän Janne Reinikaisen suoritus on ilmiömäinen. Baddingin ystävää Ossia esittävä Peter Franzén on roolissaan yhtä loistava. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Karoliina Blackburn Baddingin ensirakkautena, Pertti ja Ilkka Koivula managereina, Puntti Valtonen heidän apurinaan sekä Vappu Jurkka Baddingin äitinä."
-Tangoelokuva Onnen maa. Valmistumisvuosi 1993, kesto 59 min.
"Ohjaaja Markku Pölösen nostalginen tangoelokuva Onnen maa kertoo Tenhosta (Pertti Koivula), joka palaa Helsingistä kesäksi kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan. Reijo Taipaleen musiikki on tärkeässä roolissa elokuvan ajankuvassa. Elämä kaupungissa on näyttänyt Tenholle kaikki puolensa, eikä kotipitäjän meno ole muuttunut miksikään. Maatöitä pitäisi tehdä uutteran Aarne-veljen (Taisto Reimaluoto) tahtiin. Huhkimisen sijaan Tenhoa kiinnostavat Taipaleen tangot, lavatanssit ja varsinkin kuvankaunis osuusmeijerin tarkkailukarjakko Virva (Katariina Kaitue). Askelmerkeistä huolimatta Tenho joutuu kesän loputtua kohtaamaan 1960-luvun alun Suomen maaseudun murroksen sekä itsensä. Muissa keskeisissä rooleissa ovat Anja Pohjola, Veikko Tiitinen, Tuula Väänänen, Tatu Kaihua, Leo Raivio ja Riikka Räsänen. Onnen maa oli Markku Pölösen ensimmäinen teatterilevitykseen päässyt elokuva. Onnen maa sai valmistumisvuonaan 1993 Risto Jarva -palkinnon. Samana vuonna se sai myös Nordisk Panoraman lyhytelokuvapalkinnon sekä Kettu-palkinnon. Vuoden 1994 Jussi-gaalassa Onnen maa palkittiin parhaana elokuvana ja Markku Pölönen parhaasta käsikirjoituksesta. Jussin saivat myös Veikko Tiitinen parhaasta miessivuosasta Ukin roolissa ja Minna Santakari lavastuksista."
Nouda Imatran Korvenkannasta. Postituskin onnistuu kiinteillä 6 euron toimituskuluilla periaatteella rahat tilille, dvd postiin.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.12.2024 klo 18.41 ・ Ilmoituksen tunnus: 2741112