Kuvagalleria
Kari Uusikylä: Vastatulia
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Kari Uusikylä: Vastatulia
Alaotsikko: Inhimillisen kasvatuksen ja koulutuksen puolesta
ISBN: 9524510758
Kustantaja: PS-Kustannus
Kieli: Suomi
Painovuosi: 2003
Sivumäärä: 224.
Sidonta: Nidottu, pehmeäkantinen.
Kunto: Hyvä.
Muuta: Kansissa pientä kulumaa ja nuhruisuutta
"Miksi parjatun peruskoulumme oppilaat voittivat OECD:n kansainvälisen koulusaavutusvertailun? Miksi monet lapset kärsivät masennuksesta, miksi nuoret viiltelevät itseään? Miksi koululainen tappaa?
Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä on ottanut julkisuudessa rohkeasti kantaa kasvatuksen ja koulutuksen arvokysymyksiin. Hän on puolustanut suomalaista koulua, opettajia ja lapsen oikeutta kasvaa eheäksi ihmiseksi oman psykofyysisen kehityksensä määräämässä aikataulussa, turvallisten ja kypsien aikuisten ohjaamana. Erityisesti Uusikylä on korostanut jokaisen ihmisen oikeutta löytää omat erityislahjansa ja toteuttaa niitä luovasti, samalla tuntien vastuunsa muista ihmisistä. Kasvatustieteilijänä ja opettajankouluttajana Uusikylä on puolustanut selväsanaisesti suomalaista opettajaa, opettajankoulutusta ja kasvatustiedettä asiatonta kritiikkiä ja mustamaalausta vastaan. Kirjaan on koottu Uusikylän artikkeleita 15 vuoden ajalta, mukana on myös monia tuoreita, ennen julkaisemattomia. Artikkelien yhteyteen on koottu lainauksia sellaisista lehtikirjoituksista, jotka ovat saanet Uusikylän virittelemään vastatuliaan. Vastatulethan ovat vanha keino tulipalojen torjunnassa. Kun maastopalo uhkaa, vastatulet syövät sen voimaa ja uhkaaava tuli voi sammua. Kasvatuksen ja koulutuksen lähihistoria arvokonflikteineen näyttäytyy tekstien valossa herkullisen selvänä ja vivahderikkaana. Uusikylä sanoo rohkeasti oman kantansa, mutta vaatii lukijaa ajattelemaan itsenäisesti. Kukaan kun ei voi ajatella kasvattajan puolesta. Oppimestarin rooli on minulle vastenmielinen, mutta opettaja olen koko sielultani, Uusikylä sanoo."
Asiasanat: kasvatus, koulutus, inhimillinen kasvatus, opetus, opetussuunnitelmat, kasvatusfilosofia, opetustavat, opetustekniikka, koulutusjärjestelmä, opettajan rooli, oppiminen, opetusmetodit, koulumaailma, koulutuspolitiikka, kasvatustavoitteet, oppilaiden ohjaus, opettajankoulutus, kouluyhteisö, opetussuunnitelmatyö, pedagogiikka, kasvatusnäkemykset, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät, opetuksen arviointi, kasvatuskäytännöt, koulutusjärjestelmän kehittäminen, opetushallinto, opetusstrategiat, koulutuspoliittiset näkökulmat, opetusmenetelmien kehittäminen, opetussuunnitelmaprosessi, opetusmenetelmien monipuolistaminen, opetuksen laatu, koulutuksen haasteet, kasvatuksen haasteet, oppilaiden hyvinvointi, opetuksen innovaatiot, opetuksen tavoitteet, oppimiskäsitykset, koulutuksen arvot, koulutusvisiot, opetusresurssit, opetushenkilöstö, kasvatusfilosofiset näkökulmat, kasvatusarvot, koulutuksen vaikutukset, opetuksen käytännöt, koulutuksen pedagogiikka, opetuksen teoria, opettajankoulutusjärjestelmä, koulutuspoliittiset tavoitteet, koulutusstrategiat, oppimisen tukeminen, koulutuksen vaikutukset yhteiskuntaan, opetuksen painopisteet, opetustavoitteet, kasvatuksen merkitys, koulutuksen kehittäminen, opetuksen tulevaisuus, opetussuunnitelman uudistaminen, kasvatuskäytänteet, koulutusympäristöt, koulutuksen laadun arviointi, koulutuspolitiikan näkökulmat, opettajankoulutuksen kehittäminen, opetuksen muutokset, koulutuksen arvopohja, opetussuunnitelman perusteet, kasvatuskäsitykset, opetuksen vaikutukset, koulutusstrategiat, opetuksen tavoitteet ja periaatteet, Opetus 2000, Koulutus, Kehityspsykologia. Persoonallisuuden psykologia. Vertaileva psykologia. Ikäkausipsykologia, Kasvatus. Opetus. Kasvatustiede, luovuus, lahjakkuus, kasvatustiede, opettajankoulutus, opettajat, korkeakoulut, peruskoulu, koulutus, opetus, oppiminen, oikeudet, lapset (ikäryhmät), koulukasvatus, arvot (käsitykset), kasvatus
Katso myös muut myynnissä olevat edulliset kirjat ja lehdet!
Samoilla 6,90 postikuluilla niin monta kirjaa kuin haluat!
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.10.2024 klo 9.30 ・ Ilmoituksen tunnus: 4935841