Sunride yhtyeen kaikki albumit 3 kpl CD *harvinaisuus

Sunride yhtyeen koko tuotanto 3 kpl CD

1996 perustettu suomalainen rock bändi Jyväskylä RockCitystä.

Harvinaiset CD-levyt. Ei löydy Spotifystä!

The Great Infiltration (2001)

Throught The Red (2003)

The End Justifies The Means (2005)

The Great Infiltration

Kun puhutaan undergroundista stoner rock- tai riffirock-kategorioissa, jotka molemmat muuten ovat kankeita ja mitäänsanomattomia termejä, ei voida sivuuttaa Jyväskylän Sunridea. Syy on se, että Sunride on ensimmäisen levynsä myötä karistamassa moiset leimat selästään ja ratsastamassa vapauteen.

The Great Infiltration sisältää parempisoundista, helpommin lähestyttävää ja taatusti herkemmin rokkaavaa materiaalia kuin iso osa mainittuun alamaailmaan lukeutuvista orkestereista pystyy luomaan.

Sunriden erottaa massasta sen härskisti näkyvillä oleva halu menestyä. Sunride haluaa, että sitä kuunnellaan. Tavoite voi täyttyäkin, sillä Sunride luovii paljon lähempänä valtavirtaa kuin monet genren pölyissään lamaantuneena makaavat ns. isommat nimet. Ja itsensä myymisestä on turha syytellä, sillä valtavirta ei tässä tapauksessa tosiaankaan tarkoita oman historian deletoimista ja dollarit silmissä sinne tänne sinkoilua, vaan itselle tärkeistä lähtökohdista veistettyä mahdollisimman tarttuvaa ja tiettyjen rajojen sisällä mahdollisimman monimuotoista musiikkia. Tämän levyn kuullessaan eräskin Nicke Andersson ruiskii hunajaa, sillä Sunride iskee tasan Entombedin rokimman kaman ja The Hellacoptersin väliin ja kulkee ja murskaa kuin kuulalaakerilantioinen Godzilla.

Palatine ja Sweet Reverie (Saving Grace) ovat mahdollisia läpimurtobiisejä, oikeiden kontaktien käsissä ilmiselviä hittejä, vaikka eivät ehkä Sunriden peruslinjaan aukottomasti istukaan. Sympathy Overdose pörisee ja rytmittää vähän Monster Magnetin tyyliin, nimibiisi usvailee ylemmissä sfääreissä ja The Earthmover lataa piiput täyteen asfaltinpölyistä ruutia. Crossoverista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä eri musiikkityy- lejä yhteensulattavia yhtyeitä, mutta Sunriden tapauksessa tuo termi tarkoittaa hyvinkin erilaisen kuulijakunnan totuttamista tiettyyn soundiin.

Through The Red

Tällaistahan tämän piti ollakin. Tunnistettavaa 'Ride-soundia kunnon koukuilla ja genren rajoja mukavasti venyttävillä laululla. Harvan suomalaisbändin kehitys on ollut yhtä johdonmukaista ja jatkuvaa.

Yhä saksalaiselle People Like You -levymerkille työpanoksensa antava Sunride on tosin vuosien varrella muuttunutkin ja eroja debyytti The Great Infiltrationiin löytyy. Siinä missä bändi rullasi vastustamattomasti rempseillä riffeillä ja jopa hilpeillä rokkibiiseillä, on nyt perusvireenä huomattavasti synkempi fiilistely. Vaikka levy-yhtiön biografian vihjailut bändin death metal -menneisyydestä ovat yliampuvia ja harhaanjohtavia, runttaa Sunride raskaammin kuin koskaan aikaisemmin. Entombed-vaikutteet ovat aistittavissa, mutta kälyisen death rock -apinoinnin sijasta tyyli ei suoranaisesti ole muuttunut. Viime aikoina keikoilla aistittu aggressiivisuus on ollut siis harkittua.

Jos bändistä on aikaisemmin intoillut, ei siihen tarvitse pettyä nytkään. Jopa tasaisin väliajoin Sunridessa näyttäytynyt hittipotentiaali elää. Jos levy-yhtiön markkinointiin kuuluisi laajalevikkinen radiosoittoa hamuava single, olisi se tällä kertaa ehdottomasti perusvireeltään synkkä, mutta upealla laulumelodialla varustettu Vinegar Fly. Hyvin samantyyppinen rykäisy kuin edellisen albumin Palatine, joka tulee poikkeuksetta valittua, jos mieli tekee kuulla levyltä vain yksi biisi. Grooveimmillaan Sunride on heti perään tulevalla Days Inside The Capsulella, joka edustaa stoner-scenen roots-osastoa. Jos maailmassa on vähääkään oikeutta, jää Through The Red historiaan Sunriden läpimurtoalbumina.

The End Justifies The Means

Jyväskylän poikakuoro, Sunride, on päässyt kolmanteen täyspitkään julkaisuunsa, The End Justifies The Means. Bändiä on jo pitkään pidetty stoner rock -skenessä kovana liveaktina, joskin nyt näyttäisi siltä, että yhtye on ottamassa etäisyyttä mainittuun genreen.

Albumin soundi on samanaikaisesti todella iso ja kolossaalinen ja toisaalta myös likainen - hyvässä mielessä, siis. Toisin sanoen, soundi ei ole tukehduttava, vaan instrumentit sulautuvat mainiosti toisiinsa, minkä ansiosta levy kuulostaa isolta. Yleissoundi onkin lähempänä metallia kuin stoneria. Kappaleiden johtoajatus tuntuu perustuvan yksinkertaisille rakenteille, popahtaville melodioille ja metalliselle yleisolemukselle. Biisejä ei tosin voi sanoa sen enempää puhtaaksi metalliksi, stoneriksi kuin popiksikaan. Sen sijaan biisit ovat yhdistelmä tätä kaikkea. Vokaalit on miksattu hieman aiempia Sunride-lättyjä etäämmälle, ja löytyyhän levyltä myös rosoisempaa kurkkuääntä, Swallow The Sunin Mikon toteuttamana. Yksi selkeimmistä eroavaisuuksista verrattuna bändin aiempiin tuotoksiin on laulaja Jani Peipon lähestymistapa, joka on tällä levyllä puhtaampi ja tietyllä tavalla kevyempi. Tavallaan se on hyvä, tavallaan huono juttu, sillä taustalle miksattu laulu menettää nyt osan tehostaan.

Kokonaisuudessaan Sunride oli siis stonerimpi varsin mainiolla kakkoslätyllään Through The Red, kun sitä vertaa The End Justifies The Meansin vaihtoehtoiseen ja metalliseen poppiin. Osittain stoner-vibat ovat edelleen tallella, kuten Ocean Done To A Turn osoittaa, mutta tällä kertaa tämä tunnelma on ennemminkin mauste kuin vallitseva valmistusaine. Levyllä on paljon hyviä melodioita ja tanakkuutta on myös kotitarpeiksi. Jostain syystä The End Justifies The Means tuo mieleeni modernimman ja raskaamman metalliversion U2:sta. Älkää kysykö miksi!

Parhaita paloja ovat Colourblinded, Waiting For The Grace sekä nimiraita. Michael Monroe vierailee huuliharppuineen levyn popimmalla ja mielestäni heikoimmalla raidalla, One Tragedy. Taas kerran parhaasta yksittäissuorituksesta vastaa rumpali Veli-Matti Suihkonen, jonka kannutus tuo levyyn paljon lisää tarttumapintaa. Hyvä levy, joka jättää minut kuitenkin kaipaamaan jotain, mitä on hankala osoittaa sormella. Kiinnostava tapaus kaikesta huolimatta.

- Hinta sisältää postikulut