Kuvagalleria
Punakukkaisten koristeomenapuiden ja muita ompun siemeniä
Tuotteen kuvaus
Kunto: Uusi
Erä kauniin punakukkaisen koristeompun ja myös mainioisti hedelmiltään hyödynnettävän Luunan siemeniä. Siemenet kylmäkäsitelty ja säilytetty kosteina. HUOM. Luunaa enää 1 annos jäljellä… varteoksia löytyy myöhemmin. Mutta muita koristeomppuja löytyy vielä.
Luuna on punakukkainen ja hedelmä myös läpikotaisin punamaltoinen. Tästä saa erinomaista punaista hilloa! Ja kokeile myös siiderin teossa! Luuna menestyy myös pohjoisessa V-vyöhykkeellä, jossa näiden siementen emopuu kasvaa. Eli kestävä on.
Siementaimista osa voi tulla Luunan kaltaisia, osa jotain muuta. Jo pienestä taimesta ja vähäisestä punerruksesta lehdissä voi ennustaa, että puusta tulee todennäköisesti punakukkainen. Siementaimista ei siis aitoa lajiketta saa, mutta niistä voi kasvaa jotain uutta, uniikkia ja yllättävää. Harrastajalle siis hieno tilaisuus kokeilla.
Annoksessa siemeniä n.20.
HUOM: myös muutamien muiden koristeomenien siemeniä mm. Kadetti, Rixi, Makamik, Sylvia yms. pieniä eriä. Sekä myös erä Antovkan, Kirkniemen Talven ja Åkerön siemeniä mm. Muutakin löytyy pieniä eriä kokeilijalle tai perusrunkojen kasvattajalle.
Kysy jos kiinnostaa.
Muista katsoa myös muut myymäni siemenet...
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.2.2025 klo 14.53 ・ Ilmoituksen tunnus: 11509514