Kuvagalleria
Joseph Conrad: Hopealaiva
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Hopealaiva (1904) on Conradin suurisuuntaisin teos, ja jokseenkin yksimielisesti sitä pidetään myös hänen merkittävimpänä saavutuksenaan. Sen aihepiiri on toinen kuin Conradin useimmissa muissa teoksissa, joissa hän on käyttänyt hyväksi merellä saamiaan kokemuksia. Tämän romaanin kivijalka on mielikuvitus. Tosin Conrad käyttää romaanin keskeisenä symbolina varastetusta hopealaivasta kuulemaansa tarinaa, mutta itse romaanin tapahtumapaikka, eteläamerikkalainen valtio, on täysin mielikuvituksellinen. Conrad oli yli kaksikymmentäviisi vuotta ennen romaanin kirjoittamista nähnyt muutaman tunnin ajan Etelä-Amerikan rannikon; siinä todellisuuspohja ympäristökuvaukselle. Hopealaivan tekee merkittäväksi juuri se, että Conrad siinä, voimakkaammin ja tuloksellisemmin kuin missään muussa teoksessaan, pyrki luomaan romaanimaailman oman sisäisen maailmansa kuvaksi. Tämän vuoksi hän varmaan päätyi myös teknillisesti modernimpiin ratkaisuihin kuin muissa teoksissaan. Kerronnan moniäänisyys näkökulmien ja kertojan vaihtaminen , samoin kuin keskeisen symbolin käyttö ja usein sangen rajut ajanvaihdokset ovat merkkejä siitä, että Conrad tässä romaanissa pyrki uudella tavalla ilmeikkääseen ja dynaamiseen kerrontaan.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.9.2024 klo 11.23 ・ Ilmoituksen tunnus: 1227813