Kuvagalleria
Tutkiva oppiminen - järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Kirjan tekijät esittivät tutkivan oppimisen mallin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Mallissa on keskeistä se, että yksilöt ja yhteisöt ohjaavat omaa oppimistaan asettamalla ongelmia, rakentamalla omia käsityksiään ja etsimällä uutta syventävää tietoa. Nyt teos on uudistettu siten, että kulttuuripsykologinen näkökulma, uusin motivaatiotutkimus ja tunteiden merkitys oppimisessa on otettu entistä paremmin huomioon. Teoksessa esitetään myös, miten uuteen teknologiaan perustuvia oppimisympäristöjä voidaan käyttää tutkivan oppimisen apuna. Oppivan yhteisön toimintaa tulisi ohjata niin, että se tukee samanaikaisesti yksilöllistä kasvua ja yhteistä tiedon rakentelua. Tutkivaa oppimista sovelletaan sekä lasten että aikuisten opettamisessa. Monet opettajat ovat kehittäneet mallista omia sovelluksiaan ja oppilaitokset ottaneet sen pedagogiseksi linjakseen. Kirjoittajat ovat alansa parhaita asiantuntijoita Suomessa ja Euroopassa. Tekijät Hakkarainen, Kai Lonka, Kirsti Lipponen, Lasse
6.-8., painos 2008
Nouto Oulusta tai postitus.
Katso myös muut kohteet!
Kissatalous
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 14.9.2024 klo 16.03 ・ Ilmoituksen tunnus: 13553597