Kuvagalleria
2 naaras partista (yhdessä tai erikseen)
Tuotteen kuvaus
Olis kaksi naaras partamonnia hyvää kotia vailla yhdessä tai erikseen. Toinen on täysikasvuinen ja toinen pienempi arviolta vähintään 2 vuotias. (ikiä en muuten tiedä). Ovat todennäköisesti äiti ja tytär.
Nuorempi menis 2€ ja vanhempi 0,50€. Yhdessä 2€.
Nämä monnit ovat valitettavasti elänyt suurimman osan elämästään ihan liian pienessä akvaariossa, jonka sain edelliseltä omistajalta, sillä hänellä tuli tilan ja ajan puutos muutossa vastaan.
Nyt kun monnit näyttää vähän terveemmältä paremman ruokavalion ja hoidon jälkeen, voisin ne mielelläni antaa kotiin, jossa olisi isompi ja sopivampi akvaario, sillä itse en ole vielä sellaista saanut väsättyä valitettavasti.
Annan vain hyvään kotiin, jossa yhdelle monille olisi VÄHINTÄÄN 100 litran akvaario tai jos molemmat tulee samaan, niin VÄHINTÄÄN 200 litraa (Mitä isompi sen parempi). Jos akvaariossa on muitakin kaloja, niin nekin on otettava huomioon, jolloin voi olla, että 100 litraa ei olekkaan enää tarpeeksi. Vaadin myös, että on valmiiksi tietämystä monneista ja niiden tarpeista tai olet huolella lukenut ja ottanut asioista selvää eri lähteistä ennen yhteyden ottoa.
Jos kiinnostaa, niin kerrothan minkälaisiin oloihin monni/monnit tulisi ja haluan nähdä myös kuvia akvaariosta. Haluan myös tietää, mitä muita kaloja/muita asukkeja akvaariossa on ja kuinka paljon.
Valitettavasti VAIN NOUTO Jukolasta (Hämeenlinna).
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 28.9.2024 klo 7.47 ・ Ilmoituksen tunnus: 14173734