Kuvagalleria
Pentti Kaskipuro
Tuotteen kuvaus
Kuvakoko 30,5x26,5 cm, kehyksineen 54x64 cm. Vedos 58/80. Valmistusvuosi 1977. Pakkaus ja lähetyskulut 20 e.
Pentti Ensio Kaskipuro (vuoteen 1935 Krut; 10. lokakuuta 1930 Helsinki – 4. syyskuuta 2010 Kauniainen) oli suomalainen taidegraafikko.Hänen kuivaneula- ja akvatintatöidensä aiheet ovat usein peräisin keittiöstä: lanttuja, sipuleita, leipiä, makkaraa. Sommittelu on rauhallisen tasapainoinen, valon käyttö juhlallista. Kohde – rupsahtanut lanttu, poltettu tulitikku – muuttuu arkitodellisuutta suuremmaksi.
Kaskipuro syntyi työläiskotiin ja vietti useita vuosia sotalapsena Ruotsissa. Siellä hän kiinnostui kuvataiteesta. Häntä ei kuitenkaan hyväksytty Taideteolliseen oppilaitokseen, joten hän alkoi opetella taidegrafiikan tekemistä päivätyön ohella omin päin ja professori Aukusti Tuhkan yksityisoppilaana. Ensimmäisen kerran hänen töitään oli esillä vuonna 1953. Alkuajan töiden aiheet olivat kaupunkinäkymiä ja työläiskuvia. Informalismi alkoi näkyä hänen töissään 1960-luvulla. Hän sai valtion taidekilpailun ensimmäisen palkinnon 1964. Sen jälkeen toimi grafiikan opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1965–1974 ja taiteilijaprofessorinavuosina 1974–1979.
Hänet palkittiin ruotsalaisella Prinssi Eugenin mitalilla vuonna 1974. Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija hän oli vuonna 1979. Hän sai ansioituneelle vantaalaiselle taiteilijalle myönnettävän Vantaan kulttuuripalkinnon vuonna 1979 ja professorin arvonimen vuonna 1980.[3][4] Opettajantyöstään Pentti Kaskipuro sai Suomen Kulttuurirahaston 30 000 markan tunnustuspalkinnon, perusteluna "olennaisen pelkistävä taide ja omintakeisuuteen rohkaiseva opettajantyö" vuonna 1983.
Monet nykyiset eturivin graafikot kuten Outi Heiskanen ovat Kaskipuron eli Mestari K:n entisiä oppilaita. Hänen töitään on maailman johtavissa grafiikkakokoelmissa ja museoissa, esimerkiksi Dresdenin Kupferstich-kabinetissa, New Yorkin MoMassa ja Washingtonin Kongressin kirjastossa.
Kaskipurolle myönnettiin 2011 Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäen viimeinen hauta.
Vantaan kaupungintalon siipirakennuksessa Tikkurilassa toimivan Galleria K:n K viittaa graafikko Kaskipuroon. Galleria on Vantaan taidemuseon ja Vantaan taiteilijaseuran ylläpitämä ja esittelee toisinaan Vantaan taidemuseon laajaa Pentti Kaskipuron töiden kokoelmaa.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 15.12.2024 klo 14.54 ・ Ilmoituksen tunnus: 17926804