Kuvagalleria
Löytöretki Raamattuun Vanha Testamentti
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
-Tämän lautapelin mukana pääset tutustumaan Raamatun vanhimman osan eli Vanhan testamentin sisältöön.
-Pelissä on 48 ruutua, joista 19 on tehtäväruutuja.
-Itse lautapelissä saat tuntuman Vanhaan testamenttiin, mutta pelin mukana olevan Liitteen kanssa pääset Vanhan testamentin kanssa varsinaisesti sinuiksi.
-VT kertoo ajasta ennen Kristuksen syntymää.
-UT kertoo Jeesuksen syntymästä ja jatkuu mm. kertomuksilla Jeesuksen elämästä, opetuksista, ristinkuolemasta ja ylösnousemisesta.
-VT on Jumalan ja juutalaisen kansan vuoropuhelua ja se kertoo juutalaisten uskon ja kansan synnystä ja sen varhaisista vaiheista (nimi Juuda eli juutalainen).
-VT sisältää 39 kirjaa, jotka voidaan jakaa historiallisiin, profeetallisiin ja runollisiin kirjoihin.
-VT:n keskeinen viesti on Jumalan tekemä liitto Aabrahamin kanssa. Aabrahamin, joka eli paimentolaiselämää heimonsa kanssa kierrellen paikasta toiseen.
-”Rahallisia” tuloja saadakseen Aabraham ja hänen heimonsa tekivät vaelluksensa aikana kauppaa muiden heimojen kanssa. He kauppasivat paimentamistaan lampaista, vuohista, lehmistä, aaseista ja kameleista saatuja parkitsemiaan nahkoja, kehräämiään villoja ja noista edellisistä valmistamiaan tunikoita, sandaaleja ja juustoja. Ja noista saaduilla ”sekeleillä” he ostivat tarvitsemiaan tavaroita ja elintarvikkeita.
-Aabrahamin ollessa Herranin kaupungissa, hän sai Jumalalta viestin jatkaa matkaa Välimeren rannikkoa pitkin etelään Kanaaniin. Kanaanissa Jumala ilmestyi hänelle jälleen ja toteaa, että tämän maan Hän antaa hänelle ja hänen heimolleen. Paikalleen asettuminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä Kanaaniin tuli kuivuus ja nälänhätä, jolloin he joutuivat jatkamaan matkaa Egyptiin.
-Vanhasta testamentista käy ilmi, että tuo hebrealaisten vuosisatainen vallus ja kasvu pienestä paimentolaisheimosta yhtenäiseksi israelin kansaksi, milloin matkaten Kanaanin kautta Egyptiin ja Egyptistä takaisin Kanaaniin ja taas Kanaanista Egyptiin ja sieltä taas monien mutkien kautta valloitussotia käyden heille luvattuun maahan ei ollut helppo. Lisäksi oleminenkaan luvatussa maassa ei ole niin auvoista kuin aluksi voisi kuvitella.
-Vanhasta testamentista käy ilmi, että Aabrahamille, joka oli Nooan pojan Seemin jälkeläisiä, syntyy poika Iisak, jolle taas syntyy poika Jaakob, joka kuolinvuoteellaan kertoo, että hänen toinen nimensä on Israel ja hänen pojistaan ja heidän jälkeläisistään syntyy 12:sta heimoa, jotka aikanaan asettuvat asumaan Aabrahamille luvattuun Kanaaninmaahan.
-Palkinnoksei pelaajat saavat tutustua israelilaiseen Agora kolikkoon. Lisäksi he saavat reseptit ja ohjeet juutalaisen Shabbat-aterian tekoon.
-Hakusanat: Raamattu, kirja, vintage, usko, uskonto, israel, israelilaiset, juutalainen, juutalaisuus, kirkko, kirkollisuus, peli, omavaraistalous, kauppa, kapitalismi, oulu
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 31.1.2025 klo 7.14 ・ Ilmoituksen tunnus: 19789358