Kuvagalleria
Kraftwerk: Electric Cafe (064-24 0644 1) LP
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Electric Café on Kraftwerkin albumi, joka julkaistiin 1986. Albumin tekeminen aloitettiin jo vuonna 1982 (jolloin työniminä olivat Technicolour ja Techno Pop), mutta julkaisu viivästyi Ralf Hütterin vakavan pyöräilyonnettomuuden vuoksi. Yhtye oli tämän jälkeen myös huolissaan albumin tuotannollisesta laadusta, ettei albumi edustaisi aikansa huippua, joten albumin materiaalia työstettiin reilusti uusiksi.
Albumista julkaistiin englannin, saksan ja espanjankieliset versiot. Se oli ensimmäinen Kraftwerk-albumi, joka luotiin käyttäen pääasiassa digitaalista laitteistoa. Kappale "Der Telefonanruf" oli yhtyeen ainoa kappale, jossa Karl Bartos toimi laulajana.
Albumia pidettiin yleisesti steriilimpänä ja vähemmän innostavana kuin sen neljä vuotta aiemmin ilmestynyttä edeltäjää, Computerweltiä. Jotkut kriitikot ovat tuoneet esille kappaleita yhdistävän vahvan teeman puutteen verrattuna neljään aiempaan albumiin.
Vuonna 2009 julkaistussa, remasteroiduista albumeista koostuvassa The Catalogue -paketissa albumi julkaistiin nimellä Techno Pop, joka oli myös toinen albumin alkuperäisistä projektinimistä.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.2.2025 klo 12.03 ・ Ilmoituksen tunnus: 20185594
Myyjän muut ilmoitukset
Näytä kaikki (27)Samankaltaisia ilmoituksia
97 €
![Ilmoituksen kuva](https://img.tori.net/dynamic/480x480c//2025/2/vertical-0/12/5/203/341/15_30cb2fe5-59e6-48c7-92ef-fc2796753a66.jpg)
Technotronic - Pump Up The Jam - 1 x LP + 1 x 12" maxi single (Neon Green - Only
50 €
![Ilmoituksen kuva](https://img.tori.net/dynamic/480x480c//2025/2/vertical-0/12/3/203/122/33_8a067e5a-e89e-4e42-a722-0b4671f50cd6.jpg)
Barbara - 4 x albums - Useita teoksia - LP-albumit (useita esineitä) - 1967
132 €
![Ilmoituksen kuva](https://img.tori.net/dynamic/480x480c//2025/2/vertical-0/12/7/203/436/57_07561fd0-931a-4cef-9798-53c99a6fe4bd.jpg)
Lou Reed - First EU pressings of 4 great albums (1984-1990) - LP-albumit (useita
70 €
![Ilmoituksen kuva](https://img.tori.net/dynamic/480x480c//2025/2/vertical-0/12/1/203/099/61_6ec0ae0b-8f7f-4349-ab7b-3fd488d90b54.jpg)