Kuvagalleria
Gray Martin: Kaikkien rakkaitteni puolesta
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Juutalaisen antiikkikauppiaan Martin Grayn elämään on sisältynyt inhimillisesti katsoen lähes ylivoimainen määrä kärsinystä.
Hänen äitinsä ja veljensä menehtyivät Treblinkan tuhoamisleirillä.
Isä kuoli pojan silmien edessä Varsovan gheton vastarintataistelussa.
Vuonna 1947 Martin Gray muutti Yhdysvaltoihin.
Hän työskenteli ankarasti ja kokosi huomattavan omaisuuden.
Mutta elää hän alkoi vasta kun tapasi tulevan vaimonsa Dinan.
Syntyi neljä lasta ja kaikki oli hyvin.
Martin Graylla oli jälleen perhe, tarkoitus elämälleen.
Aina lokakuuhun 1970 - jolloin vaimo ja lapset kuolivat Cannes´n metsäpalossa.
Jo lapsena Martin Gray oppi isältään, että tärkeintä elämässä oli pysytellä hengissä, tarttua pienempäänkin mahdollisuuteen.
Tätä ohjetta on ollut monesti äärettömän vaikea noudattaa.
Pako Treblinkasta ja Varsovan ghetosta tosin onnistui, mutta kerran toisensa jälkeen Martin Gray on menettänyt kaiken: kaikki rakkaansa.
Otava 1972, 1p, 344 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.
Kansipaperissa jonkin verran kulumaa.
Valokuvaliite.
Postikulut 7,90 euroa. Yhdistelen postikuluja.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.2.2025 klo 14.22 ・ Ilmoituksen tunnus: 20845025