Seppo A. Teinonen: Rooma ja me. 1966.

Rooma ja me. Vatikaanin toiseen konsiiliin liittyviä dogmatiikan kysymyksiä. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja, Helsinki 1966. Nidottu, kansissa hieman kulumaa, muilta osin hyväkuntoinen, 122 sivua.

Poimintoja Kari Latvuksen arviosta Raine Haikaraisen kirjasta Mystinen maestro. Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus.

Professori Seppo A. Teinonen (1924-1995) kuuluu joukkoon, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut suomalaiseen kirkolliseen elämään. Hän oli eturivin ekumeeninen vaikuttaja, äärimmäisen lahjakas kielimies ja tutkija, mutta myös individualisti, joka kulki omaa tietään.

Teinosen kohtaloksi muodostui Vatikaanin toinen konsiili, jossa hän toimi kolme kautta yksityishenkilönä ja toimittajaksi akkreditoituneena ja neljännellä kaudella virallisena tarkkailijana. 1960-luvun ilmapiiri oli erityinen ja se tuntui myös konsiilissa. Pyrkimyksenä oli kirkon tuominen nykyhetkeen, aggiornamento, jonka yhteydessä puhuttiin muun muassa messun uudistuksesta, suhteesta muihin uskontoihin ja kirkon yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Ei voi välttyä ajatukselta, että Teinonen rakastui tuohon kuvaan keskustelevasta katolisesta kirkosta: yhtä aikaa olemustaan ja oppia etsivä, mutta tässä hetkessä läsnäoleva kirkko vei mielen mennessään. Tätä viehätystä lisäsivät Hans Küngin kaltaiset teologit.

Konsiilin jälkeen Teinonen eri tavoin kääntyi katolisen kirkon suuntaan ja myös avoimesti liputti sen puolesta, että luterilaiset palaisivat Rooman kirkon yhteyteen. Henkilökohtaisesti Teinonen kääntyi katoliseksi eläkkeellä ollessaan.