Kuvagalleria
Tapion taskukirja
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Myydään Tapion Taskukirja, metsäalan pikkujättiläinen. Kirja on uutta vastaavassa kunnossa, sitä ei ole edes luettu.
Postitus onnistuu.
Katso myös muut minulla myynnissä olevat alan kirjat.
Lisätietoja:
Tapion taskukirjan ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1910. Metsänhoidon ja -mittauksen taulukkokirjasta on vähitellen kasvanut aihepiiriltään koko metsäsektorin perusteos.
– Tapion taskukirja on aina ollut myös oman aikansa peili. Painos painokselta sen näkökulma on laventunut yhteiskunnan ja metsäalan muuttuessa, kertoo kirjan toimittaja Satu Rantala.
Syyskuussa 2018 ilmestynyt Tapion taskukirjan 26. painos kuvaa monella tapaa metsien aktiivista, taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää sekä monipuolista käyttöä. Taskukirja tarjoaa runsaasti tietoa metsävaroistamme, metsäpolitiikasta, metsänhoidosta, metsien monikäytöstä, metsäsuunnittelusta, metsäteollisuudesta ja sen puuhuollosta sekä puunjalostuksesta. Kirjan avulla lukija saa hyvän kokonaiskuvan metsäalasta sekä sen erilaisista osa-alueista ja niiden keskinäisistä sidoksista. Tapion taskukirja tarjoaa tutkittua tietoa ja lisää metsäalan osaamista.
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 13.6.2024 klo 8.15 ・ Ilmoituksen tunnus: 8977150