Kuvagalleria
Työyhteisöjen johtaminen ja hyvinvointi
Tuotteen kuvaus
Myydään työnohjauskirjat, johtamiskirjat, muutosjohtamiskirjat, esimiestyönkirjat:
Anita Kallasvuo, Arja Koski, Ulla Kyrönseppä, Maj-Lis Kärkkäinen:
Työohjaus työyhteisössä
Julkaistu 2012
- Työyhteisöjen työnohjaus -kirja on ensimmäinen yhteisödynaamiseen työnohjaukseen keskittyvä teos Suomessa. Kirjan alkuosassa kuvataan toimintaa työyhteisöissä ja työnohjaustilanteissa sekä jäsennetään yhteisödynaamisen työnohjauksen keskeisiä käsitteitä. Kirjan toiseen osaan on koottu artikkeleita, joissa työnohjaajat kuvaavat omia ja ohjattaviensa kokemuksia työstä ja työnohjauksesta. Kirjan kolmannessa osassa esitetään työnohjaajien kokemuksiin ja teoreettiseen pohdintaan perustuva prosessikuvaus yhteisödynaamisesta työyhteisön työnohjauksesta.
Kirja on tarkoitettu kaikille työelämän kehittämisestä kiinnostuneille. Erityisesti se hyödyttää johtajia, HR-henkilöstöä ja työnohjaajia mietittäessä työnohjauksen käyttökelpoisuutta työyhteisöjen muutos- ja kehittämistilanteissa.
Kirjan kirjoittajat edustavat laaja-alaisesti eri työaloja ja toimivat erilaisten organisaatioiden työnohjaajina.
30 + postikulut 5,90
Ratkaisun taito
Julkaistu 2003, 1.-4.painos
- Ratkaisun taito kertoo havainnollisesti, kuinka esimies voi muuttaa ajattelutapaansa ja parantaa kykyään saavuttaa tavoitteensa ja motivoida työntekijöitä onnistumaan. Kirjan ideoita voi soveltaa yksin tai yhdessä toisten esimiesten kanssa.
Kirja sopii käytettäväksi myös kurssikirjana, esimiestyön oppaana tai kehittämisen, konsultoinnin ja työnohjauksen apuna.
Kirjassa esitetyt toimintatavat on tehty niin arkipäiväisiksi ja jokaisen esimiehen kokemusmaailmaa lähellä oleviksi, että niitä voi alkaa kokeilla ja käyttää välittömästi.
Yhteisten keskustelujen ja onnistumisia esiin nostavien johtamistapojen avulla koko organisaation on mahdollista parantaa tietovarantonsa ja taitojensa hyödyntämistä sekä mallintaa parhaita käytäntöjään. Kirjassa on selkeät ohjeet kehityskeskustelujen muokkaamiseen hyödyllisiksi. Siinä annetaan myös ideoita pienimuotoisten osaamiskartoitusten tuomiseksi osaksi arkipäivän työtä. Tärkeänä osana kirjassa ovat työyhteisön konfliktien ratkaisumenetelmät.
30 + postikulut 5,90
Mimosa Koskimies, Jukka Pyhäjoki, Tom Erik Arnkil:
Toimivien käytäntöjen dialogit - Opas dialogien kehittämisen ja kulttuurin muutoksen tueksi
Julkaistu 2012
- Opas kertoo, kuinka järjestää Hyvien käytäntöjen dialogeja- työyhteisössä ja
työyhteisöjen välisenä vuoropuheluna tai asiakkaiden, lasten, nuorten ja vanhempien/huoltajien kanssa-ja näitä vuoropuheluja toisiinsa yhdistäen.
Keskiössä ovat hyvät varhaisen avoimen yhteistoiminnan käytännöt. Koulutyössä, varhaiskasvatuksessa, neuvolatoiminnassa, sosiaalityössä, mielenterveystyössä, kuntoutuksessa, ylipäätään kaikissa palveluissa, on viisasta toimia varhain ennen kuin vaihtoehdot kapenevat, läheisverkostojen ja ammattilaisen
voimavaroja yhdistäen. Hyvien käytäntöjen dialogeissa jaetaan osaamista ja hiljaista tietoa, tuetaan yhteisöllisyyttä sekä etsitään vaikuttavaa ja eettisesti kestävää toimintaa.
Hyvien käytäntöjen dialogit perustuvat monivuotiseen kehittelyyn. THLja kun-
tien sekä järjestöjen työntekijät ja esimiehet työstivät yhdessä menettelytavat, jotka toimivat arjessa. Työntekijät kertovat saaneensa merkittävää vahvistusta hyville käytännöille, esimiehet tukea uudenlaiseen johtamiseen.
Motivoitunut, hyviä käytäntöjä yhteistoiminnallisesti kehittelevä yhteisö voi hyvin. Hyvien käytäntöjen dialogit ovat tervetullut lisä esimiesten välineistöön toiminnan laadun ja henkilöstön sekä asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi.
12 + postikulut 5,90
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 26.1.2025 klo 12.43 ・ Ilmoituksen tunnus: 19590101